"Sultan ben Ali, älä salli Amerin poikaa sanottavan epäkiitolliseksi. Kas, tässä ovat minun ystäväni. Sinä et ole kiittänyt heitä siitä, mitä he ovat meille tehneet. Tässä on Simba ja Moto. Etkö tunne heitä?"
"Tunnen kyllä, kukapa ei tuntisi Simbaa ja Motoa!" Sultan vastasi ja astui miesten luo syleillen heitäkin. "Astukaa Allahin nimessä sisään. Sanokaa Amerin sukulaiselle, mitä te haluatte syödä ja juoda." Hän kysyi sitten, kuka Niani oli ja syleili häntäkin.
Sultan ben Alin ystävät syleilivät nyt vuorossaan Simbaa, Motoa ja Niania, ja monet hänen orjistaan tulivat tervehtimään ystäviään, joiden he luulivat kaatuneen tuona hirveänä päivänä, jolloin neljäsataa miestä — arabeja ja heidän palvelijoitaan oli kohdannut niin surkea kohtalo.
Sultan ben Ali käski orjiensa valmistaa heti paikalla hyvän aterian, vei sitten Selimin ja Abdullahin mukanaan omaan kodikkaaseen, matoilla peitettyyn huoneeseensa ja pyysi heitä lepäämään hetken aikaa, sillä välin kuin hän kiiruhti keski-ikäisen arabin luo, joka istui verannalla.
"Soud ben Sayd", sanoi hän tälle, "sinulla on kaksi yhdenikäistä poikaa kuin nämä nuorukaiset. Kiiruhda ystäväni hakemaan heille vaatteita, parhaat mitä sinulla on, ja sano mitä niistä tahdot, niin ostan ne sinulta."
"Älä puhu maksusta, sheikki, ne ovat omasi. Minä nousen aasini selkään ja palaan takaisin vaatteiden kera ennenkuin ennätät edes sanoa Bismillah!" ja hyväsydäminen mies kiiruhti kotiinsa.
Sultan ben Ali lähetti hakemaan parturinsa, ja tämä leikkasi poikien hiukset, jotka valuivat hartioille saakka. Ennenkuin tämä oli tehty, oli Soud ben Sayd jo palannut takaisin mukanaan kaksi täydellistä vaatekertaa, — paidat, kauniisti ompeluilla koristetut takit ja fetsit, leveät liinahousut ja tohvelit.
Pojat vietiin nyt kylpyhuoneeseen, jossa oli runsaasti saippuaa ja vettä ja käsiliinoja, ja sitten Sultan ben Ali palasi verannalle ystäviensä luo, jotka yhä vilkkaasti keskustelivat arabialaispoikien odottamattomasta paluusta.
"Tämä on suuri päivä, Sultan ben Ali!" sanoi Soud ben Sayd.
"Sanohan muuta. Miten suuresti Amerin ja Mohammedin lesket iloitsevatkaan! Entäs Leila, joka on määrätty Selimin vaimoksi, kun hän on kyllin vanha! Ystäväni, jääkää kaikki päivälliselle luokseni, jotta nuo lapsiparat tuntisivat, että he ovat taas ystävien ja sukulaisten parissa. Poika parat, kuinka kovasti he ovatkaan saaneet kärsiä! Mutta paljon on vielä kertomatta. Pian me saamme kuulla heidän tarinansa. Olen iloinen, että te olette täällä yhdessä minun kanssani."