Äkkiä huusi Abdullah:
"Tuossa, Selim, on minun kotini!"
Selim seurasi ystäväänsä ovelle, syleili häntä vielä kerran ja pyysi häntä pian tulemaan luokseen, sitten hän Simban, Moton ja Nianin seuraamana kiiruhti omaa komeaa kotiaan kohti.
Hän näki mangopuut, oranssilehdot, kaneelipuut ja solakat ryytineilikkapensaat. Pian asuinrakennuskin kohosi suurena ja valkeana puiden välistä. Hän näki ristikkoikkunat, joista hän usein oli uneksinut Afrikan erämaissa ja pienen temppelin, jonka hänen isänsä Amer oli rakennuttanut. Hetkeksi hänen katseensa kiintyi mereen ja rantaan, jossa hänen isänsä ja tämän ystävät niin usein olivat istuneet ja katselleet laineiden leikkiä, ja sitten hän hyökkäsi portista sisään, kiiruhti pihan poikki, veistetystä ovesta sisään, portaita ylös ja suoraan haaremiin, jossa näki naisen ristikkoikkunan ääressä katselevan ulos. Se oli Amina, hänen äitinsä! Amina kohotti katseensa ja näki poikansa, Selimin, joka oli palannut kotiin neekerien maasta!
On mahdoton sanoin kuvata äidin ja pojan iloa, kun he nyt saivat syleillä toisiaan pitkän eron jälkeen. Ensimmäisen liikutuksen mentyä ohi Selim kävi istumaan äitinsä viereen ja alkoi kertoa hänelle synkkää tarinaa suruista ja kärsimyksistä, vaivoista ja pettymyksistä, monista ihmeellisistä seikkailuista ja vieläkin ihmeellisemmästä pelastuksesta sekä Kalulusta, hänen rohkeudestaan, uhrautuvaisuudestaan ja uskollisuudestaan. Äiti puolestaan kertoi mitä kärsimyksiä hänellä oli ollut näinä kahtena vuonna. Selimin setä oli tahtonut ostaa maatilukset Amerin poissaollessa, mutta siihen ei Amina ollut suostunut.
Kaikki oli käynyt hyvin, ja Selim oli nyt hyvin rikas. Saatuaan lisäksi Leilan myötäjäiset hän saattoi lukeutua erääksi saaren rikkaimmista miehistä. Mutta Amina pyysi, ettei Selim ajattelisi vielä naimista, hänhän oli vain kahdeksantoista vuoden vanha — vain poika — ja Selim lupasi sen hänelle.
Kolmantena päivänä kotiintulonsa jälkeen Selim lähti isännöitsijänsä, rehellisen muhamettilaisen hindun kanssa kaupunkiin ostamaan vaatteita uskollisille palvelijoilleen ja heidän perheilleen. Simba, Moto ja Niani seurasivat mukana. Matkan varrella hän pistäytyi Abdullahin kotiin pyytääkseen ystäväänsä mukaansa.
Hän käväisi myöskin entisten leikkitovereittensa luona, jotka ottivat hänet ilomielin vastaan, ja kaikki halusivat kuulla hänen kertovan, miten paljon hän oli saanut kärsiä orjuudessa ja miten hän oli päässyt sieltä vapaaksi.
Kaupungilla kulkiessaan saapui Selim sattumalta ystäviensä kera orjamarkkinoille, missä joukottain onnettomia olentoja myytiin eniten tarjoaville. Ostajia oli paljon — voimakkaita, komeita arabeja, varakkaita sekarotuisia arabeja sekä aina Intiasta saakka tulleita muhamettilaisia, jotka kaikki tarkasti tutkivat kaupan olevaa "tavaraa". Siinä oli kumpaakin sukupuolta, kaiken ikäisiä, puolialastomia ja kokonaan paljaita. Tuskin ainoakaan näytti terveeltä, useimmat olivat nälistyneitä ja heikkoja. Viime aikoina oli tuotu suurin joukoin orjia Kilwasta, Mombasahista, Whindestä, Saadanista ja Bagamoyosta. Kaikki olivat livahtaneet englantilaisten risteilijöiden ja englantilaisten agenttien käsistä. Mutta täällä he seisoivat sen talon ikkunoiden alla, jonka katolla liehui Englannin lippu nuo onnettomat olennot, surkein "ihmiskarja", jonka yli aurinko koskaan on paistanut.
Selim tunsi inhoa katsellessaan tuota näytelmää ja aikoi juuri poistua paikalta, kun hän tuli luoneeksi katseensa orjaan, jota juuri myytiin.