Tähän joukkoon kuului tuhat miestä, ja niin pian kuin arabialaisten karavaani tuli näkyviin, oli Olimali lähettänyt sanan Ferodialle, watutajoukon päällikölle, ja pyytänyt häntä tarvittaessa kiiruhtamaan apuun, sillä Olimali oli aikonut hyökätä arabien leiriin.
Arabit olivat kuitenkin ennättäneet ennen häntä, ja kun hän, käyttämällä sotakujetta, oli helpottanut heidän pääsyään ulkokylään, oli hän kumealla torven toitotuksella antanut Ferodialle merkin ja käskenyt häntä kiiruhtamaan apuun.
Sillä välin kuin arabit yrittivät tunkeutua sisäaitauksen toiselle puolelle, jota ankarasti puolustettiin, olivat watutamiehet lähteneet liikkeelle leiristään, joka sijaitsi kylän ja arabien leirin länsipuolella, ja kiiruhtaneet taistelupaikalle.
He saapuivat ulkoaitauksen luo juuri, kun arabit hyökkäsivät sisemmän kimppuun, eivätkä nämä aavistaneet uuden vihollisen tuloa ennenkuin heitä ammuttiin sekä edestä että takaa.
Arabien palvelijat, jotka tähän saakka olivat osoittaneet suurta rohkeutta, tulivat nyt kauhun lyömiksi ja pakenivat mielettöminä porteille villien sotahuutojen vaimentaessa heidän huutojensa äänen. Mutta viisaat watutamiehet olivat sulkeneet portit ja pönkittäneet ne, niin että arabit joutuivat kahden tulen väliin. Villejä edessä ja villejä takana ja molemmat ryhmät paaluaitauksen suojelemina, jota vastoin he itse seisoivat ikäänkuin maalitauluina kumpaistenkin keskellä.
Arabialaiset päälliköt eivät voineet enää ylläpitää miestensä rohkeutta vaan kaatuivat toinen toisensa jälkeen. Khamis ben Abdullah kaatui, ainakin tusinan nuolen lävistämänä, ja hänen nuori ylpeä poikansa kaatui isänsä ruumiin yli. Sheikki Mussoud, Thani ja Amram kuolivat keskellä uljasta taistelua, ja heidän palvelijoitansa kaatui joukottain, kunnes jäljelle jääneet heittivät aseet käsistään ja huusivat: "Armoa, armoa!" jolloin mustat sotilaat lakkasivat murhaamasta ja ottivat orjikseen ne, jotka hyvällä antautuivat heidän valtaansa.
Yhtä huonosti kävi toisenkin joukon, jota Amer ben Osman ja sheikit Mohammed ja Hamdan johtivat. Ensimmäisenä kaatui vihollisen nuolen lävistämänä sheikki Mohammed, ja kun toiset kääntyivät katsomaan, mistäpäin nuoli lensi, hämmästyivät he nähdessään mustien vihollisten joukon takanaankin. Kun Moto näki ne, huusi hän: "Watuta watuta, Olimalin sotajuoni!" Ja kun Simba kuuli ystävänsä sanat, kiiruhti hän Amer ben Osmanin luo, pyysi häntä pakenemaan ja tarjosi hänelle kilpensä, millä suojata silmiinpistävää pukuaan. Myöskin Selim, Abdullah ja Mussoud saivat kilpiä Motolta.
"Pakene!" sanoi Amer. "Oi, Simba, jospa meillä olisi siivet, niin voisimme lentää. Nyt se ei käy päinsä. Etkö näe, että portti on suljettu?"
"Näen herra, mutta Simba on vahva, se voidaan jälleen avata."
"Ei, Simba, en tahdo paeta tullakseni teurastetuksi kuin härkä tuolla ulkopuolella. Minä odotan kohtaloani täällä. Kuuletko, miten villit tunkeilevat päällemme joka taholta. Khamis ben Abdullah on kuollut. Pelasta poikani Selim hänen äitinsä tähden! Poikani, tule tänne! Anna minun syleillä sinua, ennenkuin eroamme, minä tapaan sinut jälleen paratiisissa!"