Kahden viikon kuluessa miehet vaelsivat lounaista kohti ja vain joskus he astuivat esiin metsän piilosta tiedustellakseen jostakin kylästä tietä Katalambulan kylään.
Kolmannen viikon alussa he saapuivat hedelmälliselle ja tiheästi asutulle alankomaalle. Maissi- ja hirssipeltojen keskellä näkyi harmaanruskeita majoja, ja kun he sydänpäivän aikana saapuivat virran rannalle, saivat he kuulla, että sen toisella puolella sijaitsi Katalambulan kylä.
Parin nuolen hinnasta mies souti heidät Liemba-joen poikki, ja pian he lähestyivät kylää, jota ympäröi samanlainen paaluaitaus kuin Kwikuruakin. Kuninkaan asuntona oli useita laakeakattoisia majoja, jotka ympäröivät nelikulmaista aukeaa, missä hänen karjansa, vuohensa ja pari aasia kävi laitumella. Majoissa asui Katalambula vaimoineen ja tyttärineen — hänellä ei ollut koskaan ollut poikaa.
Kun Simba ja Moto tulivat portille, jota koristi vihollisten valjenneet pääkallot, herättivät he kookkailla vartaloillaan suurta huomiota uteliaiden parissa, jotka olivat keräytyneet heidän ympärilleen.
"Rauha olkoon teidän kanssanne!" tervehti Simba.
"Ja teidän kanssanne, muukalaiset", vastattiin heille. "Mistä te tulette?"
"Me olemme matkamiehiä", sanoi Moto kirorin kielellä, "me olemme kuulleet puhuttavan Katalambulasta ja tahtoisimme nähdä Ututan kuninkaan."
"Teidän sananne ovat hyviä, muukalaiset", sanoi eräs päällikkö, joka astui heidän luokseen ja kysyi olivatko he waroreja.
"Minä olen mrori", vastasi Moto, "mutta ystäväni on muukalainen kaukaisesta maasta."
"Käyvätkö warorit nykyään pyssyt olalla? Ja onko heillä noin hienoja vaatteita?" kysyi päällikkö katsellen epäillen muukalaisten vaatepartta.