"Mikä sinua vaivaa?"
"Älä pelästy, mutta minulla on isorokko."
"Isorokkoko? Miten voit sellaista otaksua?" huudahti Selim, joka tahtomattaan hätkähti kuullessaan tuon pelätyn taudin nimen.
"Näin erään miehen kuolevan siihen tautiin, ja varmaan minä kuolen siihen nyt itsekin", sanoi Isa surullisena.
Seuraavana aamuna Isa oli paljon sairaampi, mutta hän ei saanut pysähtyä eivätkä toiset saaneet häntä kantaakaan — sitä ei koskaan suoda sairaalle orjalle Afrikassa — vaan hänen täytyi jatkaa matkaa toisten kanssa. Hän horjui kuumeisena eteenpäin, kunnes taakka, jota hän kantoi, putosi maahan. Ja kun Tifum suutuksissaan tuli hänen luokseen ja löi häntä, kaatui hän maahan. Mutta Tifumin sydämessä ei ollut pienintäkään säälin tunnetta, hän piiskasi Isa parkaa, kunnes Selim ei voinut sitä enää nähdä. Hän heitti taakkansa julman neekerin päähän, ja kun tämä kaatui kumoon, alkoi Selim piiskata häntä, kunnes Tifum taas vuorossaan heitti Selimin kumoon ja löi häntä voimainsa takaa niin kauan, että hän meni tajuttomaksi.
Sitten Tifum leikkasi poikki nuoran, jolla pojat olivat sidotut yhteen, ja heitti vettä Selimin päähän, jotta tämä jälleen tointuisi. Vavisten raivosta hän käski tuoda paikalle raskaan puuikeen, jonka toisessa päässä oli kaksi koukkua, ja jota käytettiin kaikkein uppiniskaisimpia orjia varten. Se painoi noin kolmekymmentä naulaa, jos puu oli tuoretta, ja tämä oli tehty kolme päivää sitten.
Puoleksi tajuttoman pojan pää pantiin molempien koukkujen väliin, jotka sidottiin vahvalla köydellä kiinni, niin että pää joutui kovaan puristukseen. Itse ies oli pitkä ja raskas, ja sen toinen pää kiinnitettiin Abdullahin olkapäähän.
Kun tämä oli tehty, meni Tifum kuolevan Isan luo. Tämä ei kyennyt enää mihinkään työhön, sen julma mieskin huomasi, ja hän antoi Isalle vain potkun ja jätti onnettoman raukan yksin kuolemaan. Sitten karavaani lähti taas liikkeelle.
Isorokko tarttui yhä useampiin orjiin, ja kun nämä iskuista ja potkuista huolimatta eivät jaksaneet kulkea sen pitemmälle, jätettiin heidät tielle. Kahdentenakymmenentenä päivänä huomasivat Selim ja Abdullah, että pikku Mussoud oli saanut tartunnan.
He pyysivät saada kantaa pojan taakkaa, mutta heidän pyyntönsä hyljättiin. Ja kun Selimin silmät iskivät tulta, vastasi Tifum piiskaniskuilla, kunnes Selimin selkä oli yhtenä ainoana verisenä haavana.