"Me olemme ikävöineet sinua, Ferodia", sanoi nyt vanhus lempeällä äänellä. "Me olemme kuulleet kerrottavan suuresta voitostasi, miten sinä ja watutasotilaat voititte arabialaiset kauppiaat. Kerro, olemme valmiit kuulemaan."
"Oi, Katalambula ja heimomme vanhimmat", Ferodia vastasi, "minut lähetettiin viemään lahjoja Katalambulan ystäville, waroripäälliköille, ja olin jo paluumatkalla kotiin, kun Olimali lähetti minulle sanan, että arabit — kauppiaat meren rannalta olivat tulleet hänen maahansa äärettömiä kangas- ja helmi-varastoja mukanaan. Hän sanoi, että samaiset miehet olivat murhanneet Mostanan."
"Eiaa, eiaa!" huusivat päälliköt Kalukin yhtyessä heihin, ja Ferodia jatkoi:
"Kun kuulin Olimalin kutsun, olin kuin nälkäinen jalopeura, joka vainuu saalista. Sanoin ääneen: 'Kas, Malungu jumala on antanut arabit käsiini, minä kostan Mostanan kuoleman, minä valmistan taikajuoman heidän ruumiistaan, ja heidän päillään koristan Olimalin portin pielet.'"
"Eiaa, eiaa!" huusi kansa.
"Aamulla olivat watutasotilaat valmiit taisteluun. He kuulivat Olimalin torven toitotukset ja arabien pyssyjen laukaukset, ja minun käskystäni he nousivat yhtenä miehenä. Me piiritimme vihollisen Olimalin kylään, meidän nuolemme kaatoivat kasoittain heitä, ja me otimme useita satoja miehiä ja nuorukaisia orjiksi ja toimme heidät tänne. Me anastimme pyssyjä, kuulia ja ruutia, me keräsimme rikkauksia: hienoja kankaita ja helmiä. Toisen puolen saaliista sai Olimali ja kaikki watutasotilaat ovat saaneet osansa, päälliköt omansa ja Ferodia omansa. Viisikymmentä orjaa ja kaksi arabialaispoikaa on kuollut matkalla, ja yksi valkea poika karkasi metsään kuollakseen siellä. Meillä on jäljellä kaksisataa täysikasvuista orjaa ja seitsemäntoista poikaa, joista yksi on arabialaisen päällikön poika. Kankaat, helmet ja muu saalis on tässä jalkojenne juuressa. Minä olen puhunut, oi Katalambula ja te heimomme vanhimmat."
"Eiaa, eiaa!" huusi kansa taputtaen käsiään.
"Oi, Ferodia, suuri päällikkö ja sotilas", vastasi Katalambula, "sinä olet minun oikea käteni, sinä olet jalopeura taistelussa. Kuka voisi sinut voittaa?"
Sen jälkeen kuningas Katalambula lähti katsomaan orjia, ja Ferodia kehui heidän etujaan. He saapuivat myös poikien ryhmän luo, ja nähdessään Abdullahin kuningas uteliaasti koetti sormellaan hänen valkeaa ihoaan, mutta veti sormensa heti pois nauraen omalle pelolleen. Mutta Ferodian kehoituksesta hän siveli pojan alastonta selkää ihmetellen hipiän pehmeyttä, ja tunnusteli hänen sileää tukkaansa.
"Mitä me teemme hänelle?" kuningas kysyi.