"Sinä olet hyvä, Kalulu, ja saat kaikkea hyvää osaksesi, kun muutut oikeauskoiseksi", vastasi Selim ihastuneena ja kiitollisena Kalulun hienotunteisuudesta ja hyvyydestä. "Oi, Abdullah, nyt me olemme taaskin arabeja ja oikeauskoisia."
Selim ja Abdullah olivat ylen ihastuneita saadessaan kääriytyä puhtaihin vaatekappaleihin ja panivat niihin paljon enemmän arvoa, kuin kultakirjailtuihin vaatteisiinsa Sansibarissa.
"Ja kun me nyt kaikki olemme iloisia", sanoi Kalulu, "niin ehdotan, että huomenna soudamme Liemba-jokea alas metsästämään virtahepoja ja krokotiilejä ja samoilemaan sitten metsään, joka on monta penikulmaa etelämpänä sitä metsää, josta me löysimme sinut, Selim, ja pyydystämme siellä norsuja."
Selim ja Abdullah olivat hyvin tyytyväiset ehdotukseen, ja seuraavana päivänä aamunkoitteessa he lähtivät matkaan apunaan kaksi soutajaa, jotka kantoivat veneen airoja. Kaikki olivat varustaneet mukaansa pyssyjä ja keihäitä.
Tultuaan joen rantaan kävivät Kalulu, Selim ja Abdullah veneen perään istumaan, ja Simba, Moto sekä molemmat soutajat työnsivät veneen keskelle jokea ja ryhtyivät laulaen soutamaan.
Tämä matka, jolloin poikien ei tarvinnut tehdä muuta kuin istua alallaan ja nauttia luonnosta, miellytti heitä paljoa enemmän kuin karavaanimarssit. He katselivat ihastuneina ruskeaa virtaa sekä pieniä vaahtolaineita kanootin leveän kokan edessä. Tiheä kaislikko ja bamburuo'ot reunustivat joen rantoja, ja silloin tällöin kuului loiskahdus jonkun venettä säikähtäneen unisen krokotiilin kadotessa veteen. Siellä täällä kasvoi jättiläispuita, joiden rungoista watutalaiset kovertavat kanoottinsa. Kuulanmuotoisia, ruskeita majoja korkeine aitauksineen kohosi rannoilla, ja viljavainiot huojuivat lempeän tuulen hengessä.
Molemmat pojat nauttivat täysin määrin ja toivoivat vain, että tätä oloa kestäisi kunnes he pääsisivät taas kotiinsa, ja kun heidän katseensa kohtasivat toisensa, arvasivat he toistensa ajatukset, ja suuria kyyneleitä vierähti pitkin heidän poskiaan.
Puolipäivän tienoissa he nousivat maihin saaren rantaan levätäkseen ja syödäkseen siellä, ja tuskin he olivat lopettaneet ateriansa, kun kuului käheää, kumeaa karjuntaa. Kaikki kiiruhtivat rannalle ja näkivät kokonaisen parven virtahepoja, jotka virkistäytyivät kirkkaassa vedessä juuri sillä kohtaa, missä joki teki polvekkeen.
"Yksi — kolme — viisi virtahepoa!" huusi Kalulu. "Tästäpä tulee erinomainen pyynti! Osaatko uida, valkea veljeni?" kysyi hän Selimiltä. "Osaan. Miksi sitä kysyt?"
"Siksi, että jollet osaisi, olisi sinun parasta jäädä rannalle.
Osaako Abdullah uida?"