Yö kului sen jälkeen kaikkien ottaessa osaa tanssiin ja ilonpitoon.
Varhain aamulla läksivät Kalulu, Selim, Simba ja Moto sekä viisikymmentä nuorta voimakasta sotilasta metsästysretkelle, ja toitottivat torviaan lähtiessänsä. Kalululla oli aseenaan pari leveälieristä keihästä sekä jousi ja viini. Selim astui Kalulun jäljessä kapeata polkua pitkin, ja hänen mielensä oli keveä, sillä sotasaaliin joukosta oli löytynyt hänen englantilainen pyssynsä, jolla hän oli ampunut julman krokotiilin Lofun rannalla, ja Kalulu oli antanut sen hänelle takaisin. Simballa ja Motolla oli myöskin pyssyt ja keihäät, jota vastoin watutasotilailla oli vain keihäät, kilvet ja jouset.
Kaikki olivat hyvällä mielellä. Raitis ilma luonnon helmassa sekä hyvän saaliin toive elähytti heidän mieltään. Niin pian kuin he olivat kulkeneet lähimmän kylän viljavainioiden halki, levisivät laidunmaat heidän eteensä. Siellä täällä korjattiin parasta aikaa eloa, ja naiset puivat viljaa. Yksinäisissä kylissä, joiden ohi he kulkivat, istuivat äidit majojen edustalla tuudittaen lapsiaan uneen. Kähärätukkaisia, valkohapsisia ukkoja istui kolmijalkatuoleilla innokkaasti keskustellen keskenään, lihavien, suurivatsaisten lasten kuunnellessa heidän pakinaansa.
Viljeltyjen maitten takaa häämöttivät piankin metsän tummansiniset ääriviivat, sen metsän, joka oli Selimille ennestään tuttu — hänen viimeisten kärsimystensä näyttämö — ja pian he olivat päässeet sen varjoon.
Marssittuaan viikon päivät metsässä saapuivat he norsujen metsästysmaille, ja leveät tiet, jotka olivat kovat ja tasaiset kuin asfalttikadut, todistivat, että jättiläiselukkojen oli tapana oleskella täällä. Maassa olevat epäsäännölliset syvennykset olivat täynnä kirkasta, mutta seisovaa vettä, ja niiden välissä oli tiheitä pensaikkoja ja yksityisiä jättiläispuita, joiden siimeksessä norsut saattoivat levätä kuuman keskipäivän aikana.
He tunkeutuivat tämän suoperäisen seudun läpi, kunnes he eräänä ikäpuolena saapuivat harvempaan viidakkoon, jonka keskellä kohosi jättiläissuuruinen bambupuu. Täällä he aluksi kaatoivat niin paljon pienempiä puita ja pensaita, että saattoivat pystyttää vahvan aitauksen leirinsä ympärille, ja rakensivat sitten majoja itselleen. He pystyttivät maahan neljä seivästä, jotka muodostivat majan neljä kulmaa, ja näiden vähin kaksi pitempää, jotka jakoivat suojan kahtia. Sitten he kiinnittivät näihin poikkipuita ja kattoivat seinät pitkällä heinällä. Ja niin maja oli valmis.
Sen jälkeen osa joukosta lähti metsään etsimään villejä hedelmiä, toiset keräsivät litteitä kiviä joilla saattoi murskata maissijyviä, sekä polttopuita ja vettä, jona aikana toiset laittoivat keittoastioita ja rakensivat tulisijoja. Majoja oli kaikkiaan viisitoista. Eräitten ruokakuntaan kuului viisikin henkeä, eräitten vain kolme tai kaksi. Afrikkalaisessa leirissä on aina joku ruokakunnan jäsen, joka saa olla mukana vain siksi, että hänen työstään on toisille hyötyä. Niin kauan kuin hän on ahkera, annetaan hänen muut vikansa anteeksi.
Niinpä oli Kalulun, Selimin, Simban ja Moton majassa arka ja ymmärtämätön mies, joka koetti parhaansa mukaan osoittaa kiitollisuuttaan siitä suojasta, jonka päällikkö soi hänelle.
Kun oli aterioitu ja hiukan levätty, keräännyttiin bambupuun alle tulen ääreen, mutta pian väsymys vei voiton ja kukin vetäytyi majaansa, missä olki- tai ruohovuode soi vahvistavan unen.
Varhain seuraavana aamuna lähetettiin pari vakoilijaa ottamaan selkoa tilanteesta, eikä kestänyt kauan, ennenkuin he palasivat ja kuiskaten kertoivat: "Kumi tembo — kymmenen norsua!"