Ennen auringonlaskua kaivettiin nelikulmaisen pihan nurkkaan hauta ja sen ylle rakennettiin maja. Hautajaisjuhlallisuudet alkoivat ja Kalulu tuli majastaan kunnioittamaan Katalambulan ruumista. Kaikki naapurikylien taikurit sekä heimon vanhimmat ja ylhäisimmät miehet olivat koolla, ja piha oli tungokseen asti täynnä miehiä, naisia ja lapsia jotka olivat järjestyneet siten, että suuren puun ympärille oli jäänyt avara tyhjä piiri. Tähän piiriin astuivat taikurit ja ylhäisimmät läsnäolijat. Sitten tuotiin paikalle lihavimmat ja suurimmat mustat härät, jotka oli määrä teurastaa Katalambulan haudan ääressä, sekä jättiläissuuruisia saviruukkuja täynnä uhriviiniä, jota aiottiin valella haudan yli.
Rummunpäristäjät olivat valmiina, samoin taikurit, joiden ruumiit oli maalattu täyteen valkoisia juovia, ja joilla oli käsissään kivillä täytettyjä kurpitsapulloja.
Sitten alkoi kuolinlaulu. Sävel oli surullinen ja etenkin kerto, johon naisten ja lasten pehmeämmät äänet yhtyivät, soi valittaen.
Poika Loralamban,
voittaja Uwenban,
sulttaani Liemban
kuollut on
Velimies Mostanan,
viisain Manyaparan, [vanha, viisas neuvonantaja]
kuningas Ututan
kuollut on.
Kuoro: Kuollut on!
Oi, isku kohtalon.
Voittaja wamarungun,
kuningas Kwikurun,
laps viisas Malungun, [taivaan henki]
kuollut on!
Mahtava mtuta,
sankari watuta
kuollut on!
Kuoro: Kuollut on!
Oi, isku kohtalon!
Hän poissa on, hän poissa on ja kansan suru lohduton. Nyt maassa lepää valtias, hän, viisain, parhain kuningas, ja kaiho käskee: laulakaa ja ylistäkää vainajaa, mi kuollut on.
Kuoro: Mi kuollut on!
Oi, kova isku kohtalon!
Miks lähti hän, miks jätti hän niin mainehikkaan elämän? Haudanko rauhan vuoksi vaan hän riensi sinne nukkumaan? Nyt ikuisesti laulakaa ja ylistäkää vainajaa, kaatakaa viinit haudalleen, me jäämme suruun ikuiseen. Oi, kova isku kohtalon, kun kuninkaamme kuollut on!