"Vanhaan aikaan kutsui Suuri Henki täällä intiaanien heimot yhteen ja punaisen piippukivi-kallion reunalla seisten lohkaisi sen seinämästä palasen ja sitä käsissään käännellen teki suunnattoman piipun, jota hän sauhutti heidän ylitsensä pohjoseen ja etelään ja itään ja länteen; ja sanoi heille että tämä kallio oli punaista, — että se oli heidän vertaan, — että heidän piti käyttää sitä rauhanpiipuikseen, — että se kuului heille kaikille ja että sotanuijaa ja nylkemisveistä ei saanut nostaa sen alueella. Viimeisellä savun vetäsyllä hänen päänsä piiloutui suureen pilveen ja koko kallion pinta, monen mailin alalta suli ja lasiutui; ja kaksi suurta uunia aukesivat alhaalla; kaksi naista (paikan hengettäret) kävivät sinne sisälle tulen lieskassa ja heidän kuullaan siellä vielä tänäänkin (Tsomeccostee ja Tsomeccostewondee), vastaavan ylimäisten pappien ja poppamiesten manauksiin, jotka neuvottelevat heidän kanssaan vieraillessaan tällä pyhällä paikalla."
[3] "Kuulehan, katala karhu, peto pelkuri peräti,"
Tämä juttu on Heckewalder'iltä. Hänen selostuksessaan "Indian Nations" (intiaaniheimot) hän kuvailee intiaani-metsästäjän puhuttelevan karhua melkein näillä sanoilla. "Minä olin läsnä", hän sanoo, "tämän omituisen sättimisen sattuessa. Kun metsästäjä oli tappanut karhun, kysyin minä miten hän luuli eläin paran ymmärtävän hänen sanojaan." "Oh, vastasi hän, karhu kyllä ymmärsi minua hyvin. Ettekö huomannut miten häpeissään hän oli minun häntä haukkuessani." — "Transactions of the American Philosophical Society", Vol. I. p. 240.
[4] Elä karju, karhu, viepi! — Heckewerlder, eräässä kirjeessä, joka on painettu Transactions of the American Philosophical Society, Voi. IV. p. 260, puhuu tästä tarusta Mohikanien ja Delawarein seassa yleisenä.
"Heidän kertomuksensa kulkee näin", hän sanoo. "Kaikista tässä maassa ennen olleista eläimistä tämä oli hirvittävin; että se oli paljon suurempi suurinta tavallista karhua ja erinomaisen pitkäruumiinen; ylt'yleensä (paitsi pientä valkoista karvatupsua seljässä) aivan paljas…
"Tämä eläin oli usein keskustelun aiheena intiaaneilla erittäinkin metsästysmatkoilla ollessa. Minä olen myöskin kuullut heidän sanovan lapsilleen: 'Hiljaa! Alaston karhu kuule sinut, tulee päällesi ja syöpi sinut'."
[5] Missä kosket Minnehahan — Fort Snelling'in seudut ovat kauniista maisemista rikkaat. St. Anthonyn putoukset ovat tuttuja matkustajille ja intiaani-kuvauksien lukijoille. Näiden putousten ja linnoitusten välillä on Pieni putous, 40 jlk. (12 m.) korkea eräässä Missisippiin laskevassa virrassa. Intiaanit nimittävät sitä Minehah-hah, s.o. "Nauravat vedet". — Mrs Eastman "Dacotah, or Legend of the Sioux", Introduction, p. u.
[6] — hiekan särkiksi hivutti, — Kuvaus Grand Sablésta eli Ylöjärven suurista hietasärkistä ja Foster ja Whitneyn Report on the Geology of the Lake Superior Land District, Part II. p. 131.
"Grand Sablén maisemat ovat tuskin vähemmän mieltäkiinnittävämmät kuin Kuvakallioiden (Pictured Rocks). Retkeilijä astuu äkisti kovettuneelta hietarannalta löysään hietikkoon ja vaikka edellisessä paikassa kalliot ovat vähemmän jyrkät, ovat ne sitä korkeammat. Hän näkee edessään pitkän rantaviivan, muistuttaen suunnatonta hietasärkkää, yli sata viisikymmentä jalkaa (45 m.) korkea ilman jälkeäkään kasvullisuudesta. Harjalle noustessa huomataan pyöreitä kumpuja tuulen puhaltamaa hietaa ja väliin puuryhmä, seisoen kuin kosteikko erämaassa."
[7] Onaway! Oi rakkahani — Tämä laulu löytyy alkuperäisenä Littells' Living Age'ssa, Vol. XXV, p. 45