Anielka oli luovuttanut paikkansa neiti Zawilowskille, joka hetkisen kursailtuaan nousi tädin viereen, ja minä sijoitin Anielkan etuistuimelle. Koska hänellä kuitenkaan ei ollut nojaa ja minä seisoin hänen vieressään, annoin hänelle käteni. Tunnustan että tällä hetkellä vähemmin ajattelin kilpa-ajoja kuin sitä, että tuo hento, rakas käsi lepää minun kädessäni eikä vetäydy pois. Tädin hartiat peittivät meiltä jonkun verran näköalaa, mutta varpaille nousten saatoin kuitenkin katseellani tavata katselijoiden meren ja jockeyt, jotka juuri kääntyivät palaamaan tätä merta kohden. Kaukaa katsoen olivat he kuin mitäkin heleävärisiä itämaisia kangaskaistaleita, jotka lentävät tuulessa. Kaukaa näytti juoksu hitaalta ja hevosten etu- ja takajalkojen siirto koneentapaiselta. Koko tuo muotoa muuttava käärme jätti kuitenkin, näennäisestä hitaudestaan huolimatta, jälkeensä aika matkat. Ajajien asema oli taasen aivan muuttunut. Ensimäisenä juoksi yhä valkoinen jockey, hänen takanaan punainen, ja kolmantena tuli meidän Kuba. Muut olivat jääneet kauvas, ja etäisyys niiden ja ensimäisten juoksijain välillä kävi joka hetki suuremmaksi. Nähtävästi Naughty-boy ei ole huonoimpia hevosia. Hetkiseksi kadotin sen näkyvistäni, mutta kun se samassa suhahti ohitsemme, sain sen taasen kiinni. Tuossa sivuutti jo punainen ajaja valkoisen, mutta Kuba likeni likenemistään kumpaakin. Huomasin että valkoisen täytyy luopua pelistä, sillä hänen hevosensa kiilsi jo kuin vedestä nostettuna. Punainen oli hyvin vaarallinen, mutta pahimmassa tapauksessa Naughty-boy saa toisen palkinnon eikä tappio ole täydellinen. Lohdulliselta tuntui nähdä, että se juoksi varsin rauhallisena, siirrellen jalkojaan tyynesti ja tasaisesti, ikäänkuin se olisi suorittanut jokapäiväistä ajoa. Jännitys katselijoiden riveissä kiihtyi kiihtymistään.
— Joutuiko Naughty-boy tappiolle? kysyi Anielka hiljaa, nähdessään missä järjestyksessä hevoset sivuuttivat katselijaparven.
— Ei, hyvä ystävä. Yksi kierros on vielä jäljellä, vastasin, keveästi painaen hänen kättään.
Hän ei taaskaan vetänyt sitä pois. Ehkäpä koko hänen huomionsa oli kiintynyt ajoihin. Sillä hetkellä, jolloin hevoset tulivat näkyviin käänteen takaa, jonka parvet peittivät meiltä, oli Kuba jo toisena järjestyksessä. Valkoisen jockeyn hevonen oli jo myöhästynyt niin, että peremmät hevoset alkoivat tavoitella sitä kiinni. Selvästi saattoi huomata, että varsinainen ottelu tulisi tapahtumaan punaisen ja musta-keltaisen välillä. Kuba yhä likeni punaista ja noin viiden, kuuden hevosen välimatkan päässä toisistaan juoksivat ne suuren osan kierrosta. Äkkiä ymmärsimme sorinasta parvilla, että jotakin on tekeillä. Katson: Kuba sivuuttaa vihdoinkin kokonaan vastustajansa. Sorina parvilla kasvaa meluksi. Jännitys oli siihen määrään riistänyt Anielkan mukaansa, että hän nyt hermostuneesti puristeli kättäni, yhtämittaa kysyen: "Miten käy? miten käy?" Kilpailijat menivät jo kentän toisessa päässä. Punainen mies käytti piiskaa ja pääsi jonkun verran eteenpäin, mutta Naughty-boy kosketti sitä jo melkein sieraimillaan. Hurjaa kyytiä lensivät molemmat katsojaparvia kohti ja hetkiseksi hävisivät ne taasen näkyvistämme. Muutaman silmänräpäyksen perästä oli taistelu tuleva ratkaistuksi. Hetkisen ajan vallitsi parvilla hiljaisuus, sitte se äkkiä muuttui huudoiksi. Joukko ihmisiä karkasi köyden luo, joka oli pantu eristämään tietä, tuossa näimme läähättävän punaisen miehen ja hevosen pään, kaula oikoisena kuin jännitetty kieli; sen takana lensivät musta-keltaiset värit kuin tuulen kantamina. Lavalla soitettiin kelloa — voitto oli meidän puolellamme.
Punainen jockey oli jäänyt muutaman kymmenen hevosen välimatkan päähän.
Minun täytyy antaa tädille se tunnustus, että hän pysyi kylmäverisenä. Ainoastaan hänen otsallaan näin muutamia hikikarpaloja, ja niitä hän rupesi pyyhkimään pois liinasella. Anielka oli kiihkeän ilon vallassa ja ylen onnellisena. Me riensimme molemmat onnittelemaan tätiä, jopa lausui neiti Zawilowskikin muutamia ranskalaisia lauseita, jotka olivat kuin suoraan otetut neiti Boquelin lukukirjasta. Pian olivat tuttavat piirittäneet vaunumme ja tädin voitto oli täydellinen.
Minäkin olin onnellinen, sillä olihan Anielka puristanut kättäni. Turhaan koetin ottaa lukuun senkin mahdollisuuden, että se oli voinut tapahtua itsetiedottomasti. Mieleeni johtui, että naisen vastustus usein suurten liikutusten ja innostusten hetkinä katoaa — lieneekö siihen sitte syynä ilo vai kauneus vai yleensä tavallisista oloista eroavat asianhaarat. Joka tapauksessa hermot silloin kiihtyvät tilaan, jossa jokapäiväinen tasapaino helposti katoaa. Jos Anielka nyt on ollut siinä tilassa, niin voin tehdä johtopäätöksen, että hän jo lakkaa taistelemasta ylivoimaista tunnetta vastaan, ja olen päättänyt ottaa ratkaisevan askeleen.
Ploszowissa ei tule olemaan puute tilaisuuksista. Huomenna palaamme sinne. Päivällisjuhlani tänään, puhelu ja iloinen seurustelu ovat huumaavina pisaroina pudonneet pikariin. Anielka ei lainkaan aavista mikä onni meitä odottaa — hänen täytyy vain sieluineen päivineen antautua minulle, ilman mittaa ja määrää.
Vaikka täti olikin huomauttanut Celina rouvalle, että hän ehkä Anielkan kanssa viipyy Varsovassa huomiseen asti, niin me kuitenkin olimme päättäneet lähteä kotiin heti päivällisten jälkeen. Sattui kuitenkin tapaus, joka pidätti meidät. Ateria ynnä tee, joka nautittiin sen jälkeen, oli venynyt kello kymmeneen asti, ja kun viimeiset vieraat olivat lähteneet, tultiin meille sanomaan, että Naughty-boy on sairastunut. Syntyi suuri sekamelska. Ennenkuin oli lähetetty noutamaan eläinlääkäriä ja ennenkuin hänet saatiin taloon, oli puoliyö. Täti ei ajatellutkaan lähtöä.
Anielka olisi tahtonut palata kotiin, mutta hän huomasi minun silloin empimättä lähtevän saattamaan — ja hän pelkäsi. Täti huomautti hänelle, että me, jos tulemme niin myöhään, herätämme koko talon ja äidin niinikään.