Mykkä vastaukseni saattoi tuoda jonkun unelman tytön mieleen. Se mitä kirjoitin vihkoon, oli jo ehtinyt tehdä häneen vaikutuksen. Mutta minä ajattelin: miksen sitte saisi panna häntä unelmoimaan? Missään tapauksessa en mene kauvemma kuin tahdon, ja mihin asti hän menee, se on hänen asiansa. Anielka tanssii erinomaisesti ja tämän valssin hän tanssi juuri kuten naisen tulee, nimittäin unohtaen itsensä ja antautuen tanssitoverinsa johdettavaksi. Huomasin, että orvokit hänen rinnallaan kohoilivat kiivaammin kuin tanssin hidas tahti saattoi aiheuttaa. Käsitin, että hänessä alkaa liikkua jotakin. Rakkaus on suorastaan fyysillinen välttämättömyys. Sitä tosin huolellisesti koetetaan tukahuttaa nuorissa tytöissä yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa, mutta se on ja pysyy silti kukistamattomana. Kun sitte sanotaan tytölle: nyt saat rakastaa! — niin tyttö usein kiihkeästi käyttää lupaa hyväkseen.
Anielka odotti nähtävästi, että koska kerran kirjoitin nuo sanat hänen vihkoonsa, niin tanssin perästä seuraisi keskustelu asiasta. Mutta minä vetäydyin tahallani syrjään, jättääkseni hänet odotukseen.
Niinikään minua halutti katsella häntä jonkun matkan päästä. Hän on kun onkin minun mielimuotoani. Tämäntapaiset naiset vetävät minua puoleensa suorastaan magneetin voimalla. Olisipa hän vaan kolmenkymmenen ikäinen nainen eikä tuo nuori tyttönen, jota naittamalla naitetaan minulle!
Varsovassa tammikuun 30 p:nä.
Anielka ja hänen äitinsä ovat nyt muuttaneet meille. Eilen vietin koko päivän Anielkan kanssa. Hänen sielussaan on useampia lehtiä kuin tavallisesti hänen ikäisillään tytöillä. Monet näistä lehdistä on vasta tulevaisuus kirjoittava täyteen, mutta niihin mahtuu varsin kauniita asioita. Hän tuntee ja käsittää kaikki, ja sitte hänen tapansa kuunnella on aivan verraton; hän kumartuu jonkun verran eteenpäin ja avaa viisaat silmänsä selkoisen selälleen puhujaa vastaan. Nainen, joka ymmärtää kuuntelemisen taidon, omistaa yhden viehätysvoiman lisää, sillä hän mairittelee miesten itserakkautta. En tiedä tajuaako Anielka mitä tekee, vai johtaako häntä ainoastaan naisen onnellinen vaisto. Mahdollisesti pitää hän jokaista sanaani niin merkillisenä sentähden, että tädiltä on kuullut niin paljon minusta. Jonkun verran mielisteleväinen hän kyllä on. Kun tänään kysyin häneltä, mitä hän kaikista mieluimmin tahtoisi, vastasi hän: "Nähdä Rooman!" Sitte painoi hän alas pitkäripsiset silmäluomensa ja oli sanomattoman kaunis. Hän näkee selvästi miellyttävänsä minua ja on siitä onnellinen. Hänen koketteriansa on suloinen, sillä se vuotaa iloisesta sydämestä, joka haluaa miellyttää valittua sydäntä. Ei ole enään vähintäkään syytä epäillä, ettei hänen sydämensä lentäisi minua vastaan, kuten yöperhonen tulta kohti. Lapsi raukka on, saatuaan vanhempien suostumuksen, rientänyt käyttämään sitä hyväkseen liiankin hätäisesti.
Minä teen itselleni kyllä seuraavan kysymyksen: jollet halua mennä naimisiin, niin miksi koetat kaikin tavoin rakastuttaa tyttöä itseesi? Mutta minä en halua vastata tuohon kysymykseen. Minun on näin niin hyvä ja rauhallinen olla. Ja totta puhuen: mitä pahaa minä sitte oikeastaan teen? En tee itseäni tyhmemmäksi, epäkohteliaammaksi enkä epämiellyttävämmäksi kuin olen — siinä kaikki.
Tänä aamuna tuli Anielka kahville, yllään väljä merimiespusero, jonka alta hänen ruumiinmuotonsa erottautuivat niin siroina, että pää meni pyörälle häntä katsellessa. Hänen silmänsä olivat jonkun verran uniset ja eräänlainen lämpöinen unisuus verhosi koko hänen olentoaan. Onpa se aivan ihmeellistä minkä vaikutuksen hän on tehnyt minuun!
Tammikuun 31 p:nä.
Täti panee toimeen tanssiaiset Anielkan kunniaksi. Minä pidän huolen kutsuista. Kävin Sniatynskeilla ja istuin kauvan, sillä minä viihdyn heillä. Sniatynskit elävät alituisessa riidassa, mutta aivan toisesta syystä kuin aviopuolisot tavallisesti. Tavallisesti käy niin, että kun on olemassa yksi peite, niin molemmat vetävät sitä omalle puolelleen. Mutta näiden välillä on riita siitä, että kumpikin tahtoisi antaa toiselle koko peitteen. Pidän heistä äärettömästi, sillä vasta heillä olen tullut vakuutetuksi siitä, ettei onni ole ainoastaan kirjanoppineiden keksintö, vaan todellinen asia. Sniatynski on terävä mies, herkkä kuin Stradivariuksen viulu ja täysin tietoinen onnestaan. Hän tahtoo omistaa onnen ja hän omistaa sen. Siitä häntä kadehdin. Minä olen aina mielelläni keskustellut hänen kanssaan. He tarjosivat minulle erinomaista mustaa kahvia, jommoista juodaan vain kirjailijakodeissa, ja rupesivat kyselemään minkä vaikutuksen Varsova ja kansalaiseni tekevät minuun niin pitkän poissaolon jälkeen. Tuli kysymys viime tanssiaisistakin, rouva Sniatynski varsinkin tuntui haluavan puhua niistä. Hänellä on kai vihiä tädin aikomuksistapa kun hän on kotoisin Volyniasta, siis samalta kulmalta kuin Anielka, ja tuntee Anielkan hyvästi, niin häntä kai haluttaa pistää ruusuinen nenänsä naimakysymykseen.
Tietysti varoin kajoamasta yksityisasioihini, mutta sivistyneistämme puhuimme paljon. Lausuin esimerkiksi mitä ajattelen yleisömme hienostuksesta, ja Sniatynski, joka ihastuu, kun kuulee sitä kehuttavan, vaikka usein ankarastikin arvostelee sitä, joutui haltioihinsa ja yhtyi paikalla kiitokseeni.