Helmikuun 2 p:nä.
Eilen illalla olivat tanssiaisemme. Anielka veti todella kaikkien katseet puoleensa. Hänen valkoiset olkapäänsä kohosivat harsojen, tyllien ja — tiedänkö minä kaikkien noiden kankaiden nimeäkään! — keskeltä kuin Venuksen olkapäät hänen noustessaan meren vaahdosta. Varsovassa on jo levinnyt huhu, että minä menen naimisiin hänen kanssaan. Huomasin, että Anielka eilen jokaista tanssikierrosta tehdessään käänsi katseensa minuun ja että hän vain hajamielisenä kuunteli mitä muut herrat puhuivat hänelle. Lapsi raukka ei ymmärrä salata mitään, kaikki hän näyttää mitä hänen sydämessään liikkuu, sokeankin täytyisi huomata se. Ja kun minä likenen, käy hän nöyräksi, hiljaiseksi ja onnelliseksi! Kiinnyn häneen kiintymistäni ja käyn yhä heikommaksi. Eläväthän Sniatynskit niin onnellisesti yhdessä! Useammin kuin kerran on minun täytynyt kysyä itseltäni: onko Sniatynski tyhmempi kuin minä vai onko hän viisaampi? Minä en ole valinnut mitään elämäntehtävää, en ole mitään; skeptillisyys myrkyttää minua, en ole onnellinen, olen väsynyt. Hänellä on yhtä paljon tietoja kuin minulla ja hän tekee työtä; hänellä on, veitikalla, komea rouva ja lisäksi elämänfilosofia onnensa tukena. Minä olen siis ehdottomasti tyhmempi. Sniatynskin filosofian avaimet ovat hänen elämänsä uskonkappaleet. Ennenkuin hän menikään naimisiin, sanoi hän minulle: "On asioita, jotka eivät saa päästä skeptillisyyteni likellekään, joita en arvostele enkä koskaan tule arvostelemaan: kirjailijana tunnustan opinkappaleekseni yhteiskunnan — ihmisenä rakastetun naisen." Silloin ajattelin: minun ajatussuuntani on toki rohkeampi, koska uskallan kajota niihinkin tunteisiin. Mutta nyt huomaan, ettei rohkeuteni ole johtanut minua mihinkään. Toiselta puolen: kuinka suloinen onkaan uusi uskonkappaleeni pitkine silmäripsineen! Olen todella joutunut pahasti alakynteen. Tavatonta mieltymystäni ei enään voi viedä yksin luonnollisen valinnan laskuun. Ei! siinä on jotakin muutakin — ja minäpä tiedänkin mitä. Tyttö rakastaa minua niin raikkaalla ja syvällä tunteella, ettei kukaan ole rakastanut minua sillä tavalla. Miten toisellaista tämä kaikki onkaan kuin ne "miekkailuharjoitukset", joissa jakelin ja vältin iskuja. Nainen, joka rakastaa voimakkaasti ja joka todella miellyttää rakastamaansa miestä, saattaa olla varma voitostaan, jos hänellä vain on kestävyyttä. "Eksynyt lintu" palaa, kuten Slowacki sanoo, aina ehdottomasti hänen luokseen, kuten suojaisaan pesäpaikkaansa ainakin, ja palaa sitä nopeammin jota yksinäisempää ja raskaampaa harharetkillä on ollut. Mikään ei niin liikuta, kiinnitä ja vedä puoleensa miehen sydäntä kuin tieto siitä, että häntä rakastetaan. Muutama sivu sitte kirjoitin puolalaisesta naisesta ties mitä, mutta erehdystä on luulla, että minä surisin tuota turhaa sivua tai epäjohdonmukaisuuden pelosta rajoittaisin toimintavapauttani.
Kummallisesti se tyttö vastaa taiteellistakin makuani! Herttaisimman hetkemme vietimme tanssiaisten jälkeen, kun vieraiden lähdettyä käskimme tuoda teetä saliin ja istuuduimme kaikki neljä juomaan. Tahdoin katsahtaa pihamaalle, menin ikkunan ääreen ja työnsin syrjään uutimia. Kello oli jo kahdeksan, ja ulkoa tuleva päivänhohde kävi lampun valossa hämmästyttävän safiirinkarvaiseksi. Mutta vieläkin hämmästyttävämmän vaikutuksen teki Anielka tuossa safiirinvalossa. Minulle tuli aivan se tunne, että hän oli sinisessä luolassa Caprilla. Mitä vivahduksia väikkyikään hänen paljailla olkapäillään! Ja minkä sille mahdan, mutta niin herkkä minä olen, että sinä hetkenä hellyin vahaksi. Tuon valon takia voitti hän sydämeni ikäänkuin se olisi ollut hänen ansionsa. Hyvää yötä sanoessa pitelin hänen kättään kauvan ja aivan toisella tavalla kuin siihen asti, ja hän vastasi, antaen kätensä viipyä kädessäni:
— Hyvää päivää — ei hyvää yötä! Hyvää päivää.
Mutta joko olen aivan sokea tai lausui hänen äänensä soitto kuten hänen katseensa:
— Minä rakastan, rakastan!
Niin minäkin!
Täti, joka oli katsellut mutkiimme, murahteli ilosta. Näin kyyneliä hänen silmissään.
Lähdemme pian Ploszowiin.
Ploszowissa helmikuun 5 p:nä.