Mutta nuori Chwastowski tahtoi kaikesta päättäen esiintyä tervejärkisenä, teräväpäisenä miehenä, joka on yläpuolella inhimillisiä heikkouksia. Hän kohautti leveitä hartioitaan, sivalsi tasaharjaiseksi leikattua tukkaansa ja vastasi:
— Tunnustan tuon tarpeen olemassaolon, mutta en anna sille suurempaa sijaa kuin sille tulee. Tarpeiden mukaan keksitään aina keinot.
Hän hymähti ylimielisesti, mutta minä virkoin vakavana:
— Jos katsoo kysymystä tuosta tunteesta hiukan syvemmältä, niin kuka tietää, vaikkapa se olisi ainoa elämisen arvoinen?
Chwastowski mietti hetkisen.
— Ei! Elämä on täynnä muitakin asioita. Otamme esimerkiksi tieteen, yhteiskunnalliset velvollisuudet. En mitenkään ole avioliittoa vastaan, päinvastoin ihmisen pitää mennä naimisiin sekä itsensä vuoksi että saadakseen lapsia — sillä sitä vaatii yhteiskunta. Avioliitto on joka tapauksessa toinen asia ja toinen asia ikuisesti jatkuva romaani.
— Mitä tohtori tarkoittaa?
— Tarkoitan, että me, hyvä herra, olemme muurahaisia ja rakennamme kekoa. Meillä työ-ihmisillä ei ole aikaa erityisesti uhrata elämäämme naiselle ja hänen rakastelemiselleen. Se sopii niille, jotka saattavat olla mitään tekemättä tai jotka eivät tahdo tehdä muuta.
Hän loi minuun silmäyksen kuten ihminen tekee puhuessaan maan väkevinten nimessä ja puhuessaan oikein ja viisaasti. Katselin mielihyvällä tuota tervettä ihmistä, ja tunnustan, että — lukuunottamatta eräänlaista nuorekasta, ylioppilasmaista nenäkkäisyyttä — hänen puheensa ei ollut ensinkään hullumpaa. On aivan totta, ettei nainen ja rakkaus näyttele puoleksikaan sitä osaa niiden ihmisten elämässä, jotka tekevät työtä ja joilla on määrätyt päämaalit ja tarkoitusperät. Talonpoika menee naimisiin sitä varten, että pitää mennä ja perustaa talous. Hänen edellytyksensä syviin tunteisiin eivät ole suuret, vaikka runoilijat ja kaunokirjailijat väittävät olevan. Tiedemies, virka-uralla työskentelevä aviomies, johtohenkilö, politikko uhraavat naiselle vain pienen osan elämästään. Poikkeuksen muodostavat taiteilijat. Heidän ammattinsa on rakastaa, koska itse taide imee ravintonsa rakkaudesta ja naisesta. Yleensä voi sanoa naisen hallitsevan niissä varakkaissa yhteiskuntaluokissa, joissa suurin osa ihmisiä on hyljännyt työn — niissä hallitsee nainen itsevaltiaana, täyttäen miehen elämän kiireestä kantapäähän. Hän on ottanut haltuunsa kaikki hänen ajatuksensa, hänestä on tullut miehen kaikkien tekojen motoorinen voima, hänen ponnistustensa ainoa päämäärä. Eikä voikaan olla toisin. Otan itseni esimerkiksi. Sitä yhteiskuntaluokkaa, johon minä kuulun, ei tosin voi sanoa rikkaaksi, mutta minä persoonallisesti olen varakas mies. Omaisuuteni olen saanut panematta koskaan kortta ristiin, ja sentähden ei minulla ole määrättyä päämaalia elämässä. Ehkä olisi toisin, jos olisin syntynyt englantilaisena tai saksalaisena, mutta nyt minua kaiken lisäksi painaa tuo kohtalokas perisynti, jonka nimi on "l'improductivité slave". Ei yksikään meidän aikamme sivistyksen ammateista ole pystynyt viehättämään minua tai valtaamaan mieltäni, siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä sivistys on voimaton ja skeptillisyyden läpitunkema. Jos se itsekin tuntee loppunsa lähestyvän ja epäilee itseään, niin on vaikea vaatia, että minä uskoisin siihen ja pyhittäisin sille elämäni. Tästä syystä olen yleensä elänyt kuin ilmassa riippuen enkä voinut tunkea juuriani maahan. Jos minä olisin kuiva, kylmä, hyvin tyhmä tai vaikkapa eläimellisesti aistillinen mies, niin olisin tyytynyt elelemään kasvin tavalla tai tyydyttämään eläimellisiä halujani — ja olisihan sekin ollut jonkinlaista olemassaoloa, mutta kävi aivan päinvastoin. Minä sain syntymässäni vilkkaan ajatuksen juoksun, rikkaan mielikuvituksen ja harvinaisen elinvoiman. Näiden voimien täytyi löytää jokin ulospääsy — ne eivät voineet löytää muuta kuin rakkauden naiseen. Minulla ei ollut mitään muuta mahdollisuutta. Olen itse siitä todistus — ja minä tunnustan itseni voitetuksi — sillä turhaahan olisi taistella sellaista voimaa vastaan. Rakkaus naiseen — muuta perustusta ja pohjaa ei minun elämälläni ole. Koko onnettomuuteni johtuu siitä, että sairaan sivistyksen lapsena olen kasvanut vinoon ja niinmuodoin perinyt rakkautenikin sellaisena.
Käsitysten yksinkertaisuus olisi voinut tehdä minut onnelliseksi, mutta eihän siitä kannata puhua. Kyttyräselkäinen haluaisi tietysti päästä kyttyrästään — mutta hän ei voi, sillä hän oli kyttyräselkäinen jo äitinsä kohdussa. Minunkin kyttyräni on saanut alkunsa sen epänormaalisen sivistyksen ja aikakauden kohdussa, joka saattoi minut maailmaan. Mutta olin sitte suora tai vino, niin minun täytyy ja minä tahdon rakastaa.