Toukokuun 4 p:nä.
Järkeni on kokonaan antautunut tunteen palvelukseen ja joutunut vaununohjaajaksi, jonka ainoana tehtävänä on katsoa, etteivät ajopelit mene rikki. Muutamia päiviä olen taasen ollut Ploszowissa, ja jokainen sanani ja tekoni on järjestelmällistä rakkauden toimintaa. Tohtori Chwastowski teki viisaasti määrätessään, että Anielkan pitää terveydekseen kävellä puistossa. Tapasin hänet siellä tänä aamuna. Hetkittäin saattaa tunne, jota ihminen täydellisellä tietoisuudella on kantanut sydämessään, paisua niin tavattoman voimakkaaksi, että se peloittaa. Sellainen hetki yllätti minut tänään, kun puukujan käänteessä näin Anielkan. En koskaan ollut nähnyt häntä niin kauniina, niin tavoiteltavana, en koskaan ollut niin selvästi tuntenut, että hän kuuluu minulle. Hän on kun onkin ainoa nainen maailmassa, joka salaisten, tieteellekin vielä tuntemattomien voimien vaikutuksesta on määrätty vetämään minua puoleensa kuten magneetti vetää rautaa, määrätty hallitsemaan minua, kahlehtimaan yhteyteensä, olemaan minun elämiseni päämaalina ja sisältönä. Hänen äänensä, hahmonsa, katseensa juovuttavat minut. Tänään astellessa häntä kohti tuntui minusta siltä, kuin tämän aamuhetken, tämän kevään, tämän säteilevän päivän, lintujen ja yrttien kaikki soinnut olisivat ottaneet asuinsijakseen hänet, joka ennestään oli suloa ja sointua. Ja hän kasvoi minun silmissäni koko luonnon ruumistuneeksi kauneudeksi, houkutukseksi ja runsaudeksi. Mieleeni johtui, että jos luonto on tehnyt hänet sellaiseksi, että hän vaikuttaa minuun voimakkaammin kuin kehenkään toiseen mieheen, niin se samalla on määrännyt hänet minulle — ja minun oikeuttani on loukattu, kun hän meni naimisiin. Kukaties kaikki maailman kierous johtuukin siitä, että noita oikeuksia on loukattu, ja kukaties siinä onkin syy elämän vajavaisuuteen?
Suotta kuvittelevat ihmiset rakkauden kulkevan sidotuin silmin. Päinvastoin: pieninkään yksityiskohta ei jää siltä huomaamatta; se näkee kaikki rakastetussa olennossa, kaikki se panee merkille ja — sulattaa kaikki rakkautensa tulessa yhdeksi ainoaksi suureksi, yksinkertaiseksi: minä rakastan! Lähetessäni Anielkaa panin merkille, että hänen silmänsä vielä loistavat kuin unesta heränneellä, että kullanvihreähtävä hohde, jonka auringonsäteet valavat nuorten pyökinlehvien läpi, lankeaa hänen kasvoilleen ja vaalealle kesäpuvulleen; panin merkille, että hänen hiuksensa ovat huolimattomasti kammatut, että ohut, höllä pusero ihastuttavasti tuo näkyviin hänen siron vartalonsa ja olkapäät, että hänen kampauksessaan ja puvussaan on jotakin aamukiireisen huoletonta ja tuoretta, joka tekee hänen sulonsa tuhat kertaa suuremmaksi. Minulta ei jäänyt huomaamatta, että hän täällä suurten pyökkien kujassa näytti tavallista pienemmältä ja nuoremmalta, jopa aivan lapselliselta — sanalla sanoen, mikään ei jäänyt minulta huomaamatta, ja kaikki vaikutelmani sulivat ainoaksi mielettömäksi ihastukseksi.
Hämillään vastasi hän aamutervehdykseeni. Hän on jo muutamia päiviä pelännyt minua, koska hypnotisoin häntä joka sanallani, joka katseellani. Hänen valoisa rauhansa on jo hämmentynyt, käymissiemen jo langennut sieluun. Hänen on täytynyt huomata, että rakastan häntä, mutta selvästi näkyy, ettei hän kaikista maailman aarteista tahdo myöntää sitä itselleenkään. Joskus minusta tuntuu siltä kuin pitelisin käsissäni kyyhkystä ja tuntisin sen pelonalaisen, levottomasti sykkivän sydämen sormieni alla. Me astelimme hämillämme ja vaieten. Tahallani en häirinnyt hiljaisuutta. Tiedän että tuollainen äänettömyys on hänelle tuskallinen, mutta saan hänet sen kautta kanssarikollisekseni ja pääsen likemmä päämäärääni. Hiljaisuudessa ympärillämme ei kuulunut muuta kuin hiekan rapina askeltemme alla ja kuhankeittäjän iloinen vihellys puistossa.
Vihdoin rupesin puhumaan. Johdin keskustelua mieleni mukaan, ja vaikka ponnisteluni oli aivan vapaa sisäisistä vaikuttimista ja vailla kaikkea yhteyttä tunteen kanssa, vallitsi tunteeni piirissä se tietoisuus ja tarkkaavaisuus, joka mahtaa olla magneettiseen uneen vaipuneilla ihmisillä — hehän tässä tilassa näkevät selkeämmin kuin normaalitilassa. Pian jouduimme mieskohtaisempiin asioihin. Puhuin itsestäni luottavan avomielisesti, kuten puhutaan likeisimmälle olennolle, hänelle, jolla yksin on lupa tietää kaikki. Se loi välillemme kokonaisen yhteisen ymmärtämyksen maailman, johon ainoastaan meillä kahdella oli pääsy. Koska kuitenkin avioliiton mahti sallii tällaisen yhdyssiteen vallita ainoastaan hänen ja hänen miehensä kesken, johdatin häntä siis nyt henkiseen uskottomuuteen, jopa niin näkymättömin askelin, että hänen oli mahdoton niitä huomata.
Luontaisella herkkyydellään tunsi hän kuitenkin, että kuljemme epätavallisia teitä. Johdatin häntä ikäänkuin kädestä pitäen, yhä kauvemma ja kauvemma, mutta sitä tehdessä saatoin huomata hänessä eräänlaista moraalista vastarintaa. Ymmärsin hyvin, että tämä vastarinta tulee kasvamaan heti paikalla, kun otteeni käy voimakkaammaksi tai vaara tuntuvammaksi. Mutta olin myöskin selvillä siitä, että voitto on minun käsissäni ja että vähitellen voin kuljettaa häntä mihin tahdon.
Rupesin tahallani puhumaan menneisyydestä.
— Muistatko, lausuin, — kuinka kerran entisinä onnen aikoina kysyit minulta miksen pysy kotona ja ryhdy käyttämään niitä kykyjä, joita minulla sanotaan olevan. Minä puolestani muistan jokaisen sanasi. Minä palasin myöhään kaupungista ja sinä odotit minua. Mahdotonta on minun lausuakaan miten ääretön vaikutus sinulla oli minuun. En sillä hetkellä voinut ryhtyä mihinkään työhön, sillä minun täytyi lähteä matkaan; sitte kuoli isä… Mutta sinun sanasi syöpyivät sisimpääni ja vakuutan sinulle, että jos palasin kotiin ja jos jään tänne, jos ryhdyn työhön ja todella saan aikaan jotakin — niin se tapahtuu yksin sinun tähtesi, ja ansio siitä lankeaa kokonaan sinulle…
Astelimme hetkisen ääneti — ei kuulunut muuta kuin kuhankeittäjän vihellykset. Anielka nähtävästi etsi vastausta sanoihini.
— Minun on mahdotonta uskoa, virkkoi hän sitte, — ettei sellaisella miehellä kuin sinä, olisi toisia ja painavampia syitä. Tiedäthän sinä, että se on velvollisuutesi, ja mikä oli meidän välillämme, on mennyttä, ja kaikki on muuttunut.