— Leon, juokse noutamaan lääkäriä! Anielka voi pahoin.
Kun sen kuulin, unohdin kaiken muun. Lähdin juoksemaan paljain päin ja palasin neljännestunnin perästä Hotel Straubingeristä lääkärin kanssa. Kun ehdimme paikalle, oli kaikki jo ohi. Tohtori meni Anielkan luo, minä jäin tädin kanssa verannalle ja rupesin kyselemään mitä oli tapahtunut.
— Puoli tuntia sitte, selitti täti, — tuli Anielka kotiin niin hehkuvin kasvoin, että me Celinan kanssa heti kysyimme mitä oli tapahtunut. "Ei mitään, ei mitään!" vastasi hän kärsimättömänä, mutta me kyllä huomasimme, ettei se ollut totta. Celina rupesi ahdistamaan häntä kysymyksillään. Silloin Anielka vimmastui — minkä minä ensi kerran eläissäni näin tapahtuvan — ja huusi: "Minkätähden te kaikki kiusaatte minua!" Sitte hän sai jonkinlaisen hysteerisen kohtauksen. Pelästyimme kauheasti, ja minä juoksin noutamaan sinua. Jumalan kiitos, että kaikki on ohi. Sittemmin lapsi raukka vain itki ja pyyteli meiltä anteeksi kiihtymystään.
Minä vaikenin, sillä sydäntäni kouristi, kun tämän kuulin. Täti asteli pitkin askelin verannalla, pysähtyi vihdoin minun eteeni ja virkkoi, kädet vyötäisillä:
— Tiedätkö, poikaseni, mitä minä luulen? Me emme kukaan oikein pidä tuosta Kromickista — Celinakaan ei ole häneen suinkaan ihastunut. Kumma kyllä, että vaikka hän kuinka pyrkii suosioomme, hän vaan ei pääse. Syy on meidän. Anielka näkee sen ja kärsii.
— Luuleeko täti, että hän niin suuresti rakastaa Kromickia?
— Tietysti… Hän rakastaa tietysti miestään ja onhan hänen vaikea katsella kuinka me kohtelemme häntä huonosti.
— Kuka häntä kohtelee huonosti? Minun luuloni on yksinkertaisesti, ettei Anielka ole hänen vaimonaan onnellinen — siinä kaikki.
— Jumala varjelkoon! huudahti täti. — En suinkaan kiellä, ettei Anielka olisi voinut päästä parempiinkin naimisiin, mutta mitäpä vikaa tästäkään miehestä voi löytää? Hän tuntuu olevan Anielkaan hyvin kiintynyt. Celina tosin ei voi suoda anteeksi, että hän myi Gluchowin, enkähän minäkään sitä koskaan voi unohtaa, mutta kuulin omin korvin Anielkan kiivaasti puolustavan häntä.
— Ehkäpä vastoin vakaumustaan?