— Anielka, sanoin, — minun täytyy tunnustaa sinulle jotakin: nukkumisen asemesta olen tänä yönä järjestellyt kohtaloasi ja pyydän nyt, että suostut päätökseeni.
Anielka katsahti minuun jonkun verran pelästyneenä. Lieneekö hänen päähänsä pälkähtänyt, että minä olen tullut hulluksi vai että hänen äidilleen ja tädille aion tehdä joitakin epätoivoisia tunnustuksia. Kun hän näki, että minä olin tyyni, miltei välinpitämätön, kysyi hän:
— Mitä sinä olet päättänyt?
Minä käännyin tädin puoleen:
— Tarkoitukseni oli alkuaan, että siitä tulisi yllätys, mutta koska huomaan, että se on mahdotonta, kerron tädille rehellisesti mitä aion lahjoittaa hänelle nimipäiväksi.
Ja minä kerroin. Täti oli kolme vuotta sitte saanut minun kuvani, jopa erinomaisen hyvän kuvan, enkä nytkään olisi voinut luvata hänelle mieluisempaa lahjaa. Hän kiitti minua vilpittömästi. Huomasin että Anielkakin oli iloissaan — yksin siinä olisi ollut minulle korvausta yllin kyllin. Pian keskustelimme vilkkaasti siitä, keneltä kuva tilattaisiin, kuinka Anielka olisi puettu j.n.e. Sellaiset asiathan aina huvittavat naisia. Minulla oli vastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin, ja minä huomasin, että tämän muotokuvan ohella voin saavuttaa kaikkinaisia etuja.
— Ei se vie paljon aikaa, sanoin. Sähkösanoma kysymyksineen on jo lähetetty Angelille. Varmaan ei tulomme Ploszowiin paljonkaan myöhästy. Anielka istuu Angelin mallina neljä tai viisi kertaa, Wienissä täytyisi joka tapauksessa viipyä muutamia päiviä — se käy siis varsin hyvin päinsä. Puvun saattaa Angeli maalata jälkeenpäin, kasvot voivat valmistua neljässä tai viidessä istunnossa. Nyt täytyy vain lähettää Anielkan kuva, esimerkiksi se, jonka Celina täti otti mukaansa, ja hiuskihara. Hiuskiharaa pyydän Anielkalta nyt heti. Angeli panee kuvan alulle jo ennen tuloamme ja päättää sen sitte.
Jonkun verran perää puheessani kyllä oli, mutta Anielkan hiussuortuvaa pyysin siinä uskossa, ettei täti enempää kuin Celina rouvakaan tunne muotokuvamaalauksen salaisuuksia. Tahdoin hiussuortuvaa itselleni. Se olisi tullut kysymykseen Angelia varten ainoastaan siinä tapauksessa, että muotokuva olisi ollut maalattava valokuvan mukaan, mutta siihen ei Angeli koskaan olisi suostunut. Minä esitin asian kuitenkin niin, että kuvan kohtalo riippui hiussuortuvasta. Pari tuntia päivällisen jälkeen tuli vastaus sähkösanomaani: Angeli oli Wienissä, jossa juuri oli saanut valmiiksi ruhtinatar M:n muotokuvan. Kirjoitin hänelle paikalla ja liitin kirjeen oheen Anielkan valokuvan, jonka otin Celina rouvalta. Myöhemmin näin Anielkan astelevan huvilan puutarhassa ja menin hänen luokseen.
— Entä hiussuortuva? sanoin. — Tahtoisin lähettää kirjeen ennen kahta.
Hän riensi huoneeseensa ja palasi hetken perästä, kädessään pieni kimppu hiuksia. Käteni hiukan vapisi, kun otin sen häneltä, katsoin häntä kuitenkin suoraan silmiin ja kysyin: