Siitä ei ole minulle mitään hyötyä, mutta soisin kuitenkin, että hän edes surisi kohtaloani.
Ehkäpä hän sen tekeekin, kunnes hänen lapsensa on tullut maailmaan. Sittemmin suuntautuvat hänen tunteensa aivan toiseen uomaan ja minä lakkaan olemasta hänen elämässään. Se tapahtuu sekin välttämättömyyden voimasta, sen määrää senkin luonnon laki.
Kaunis laki!
Syyskuun 16 p:nä.
Näin tänään ilmoituslehdillä painettuna jättiläiskirjaimin Klara Hilstin nimen. Olin unohtanut jo Gasteinissa saaneeni häneltä kirjeen, jossa hän kertoi tulevansa Berliniin. Nyt hän on täällä ja antaa muutamia konsertteja. Ensi hetkessä en tullut iloiseksi enkä liioin pahalle mielelle. Nyt, kun hermoni taas ovat joutuneet tavalliseen kiihtymykseensä, saa vaikutuskin minussa määrätyn suunnan; se tieto, että täällä, samassa kaupungissa, on tuttu, hyvänsuopa sielu, tuottaa minulle, en itsekään tiedä minkätähden, lohtua. Mutta tieto riittääkin minulle. En tahdo nähdä Klaraa. Kun vain ajattelenkin, että minun pitäisi mennä hänen luokseen, valtaa minut vastahakoisuus. Klara on noita uteliaan ystävällisiä ihmisiä, jotka tahtovat tietää kaikki ja jotka kysyvät kaikkea. Romanttisuuteen taipuvaisena luulee hän, että ystävyys voi parantaa kaikki vaivat. Mutta minun olisi mahdotonta puhua mistään. Usein ei minulla ole voimia edes ajatella mitä on tapahtunut.
Syyskuun 17 p:nä.
Minkätähden minä aamuisin herään? Minkätähden olen olemassa? mitä minuun kuuluvat tuttavat tai yleensä ihmiset? En ole käynyt Klaran luona, sillä kaikki mitä hän olisi sanonut minulle, olisi ollut aivan yhdentekevää ja vain ikävystyttänyt minua. Koko maailma on minulle yhtä yhdentekevä kuin minä olen sille.
Syyskuun 18 p:nä.
Kuinka hyvä olikin, että kirjoitin tädille! Jollen olisi tehnyt sitä, olisi hän tullut tänne. Näin hän kirjoittaa:
"Kirjeesi tuli samana päivänä kuin Anielka ja Celina saapuivat tänne. Kuinka sinä, rakkahin poikani, nyt voit? Sanot että hyvin, mutta onko se todella totta? Mitä Berlinin lääkärit ovat sanoneet, ja kuinka kauvan viivyt siellä? Lähetä minulle sähkösanoma vieläkö tapaan sinut, niin tulen paikalla. Celina kertoi sinun lähteneen niin äkkiä, että he molemmat Anielkan kanssa kauheasti pelästyivät. Jos olisit sanonut minulle, että sinulle luultavasti määrätään merimatka, niin olisin heti kirjeesi saatuani oikopäätä tullut luoksesi. Eihän matka ole kuin toistakymmentä tuntia, ja minä olen nyt terveempi kuin milloinkaan. Vanhaa vaivaani, veren päähännousua ei ole kuulunut kertaakaan. Olen levoton sinusta ja merimatkastasi. Sinä tosin olet sellaiseen tottunut, mutta minua peloittaa, kun vain ajattelenkin laivoja ja myrskyjä.