Lääkäri sanoo taudin ensi jakson kehittyvän säännöllisesti. Mitä se merkitsee? Merkitseekö se, että hän kuolee?
Kuume ei ole korkea. Näin kuuluu aina olevan kahden ensi päivän aikana. Hän on täysin tajuissaan, on ainoastaan väsynyt ja voimaton, mutta hänellä ei ole paljon tuskia. Tohtori sanoo kuitenkin, että kuume tulee nousemaan neljäänkymmeneen asteeseen. Hän saa kauheita tuskia, hän tulee pyörtymään, jalat paisuvat — kaiken tämän on hän meille luvannut!
Tulkoon samalla myöskin maailman loppu!
Oi Jumala, jos tämä kaikki tapahtuu minun rangaistuksekseni, niin minä vannon, että lähden pois. Lupaan, etten näe häntä elämässäni — kunhan Sinä vain pelastat hänet!
Marraskuun 18 p:nä.
En vielä ole ollut hänen luonaan. Valvon hänen ovensa edessä, mutta en mene sisään, koska pelkään, että hän voisi tulla huonommaksi tai kuume nousta, jos hän näkisi minut.
Ajoittain tulee päähäni kauhea ajatus. Minusta tuntuu siltä kuin voisin menettää järkeni ja hulluuden puuskassa surmata Anielkan. Sentähden pakoitan itseni kirjoittamaan — ja tulen kirjoittamaan koko ajan, koska siten saatan pysyä tasapainossa ja pitää ajatukseni kurissa.
Marraskuun 19 p:nä.
Olen oven läpi kuullut hänen äänensä ja hänen valituksensa. Tässä taudissa ovat tuskat kauhistuttavat. Tohtori sanoo, että kaikki käy kuten pitää, mutta minä sanon, että se on kauheaa! Täti kertoi Anielkan alituisesti ojennelleen käsiään, tarttuneen hänen ja äidin kaulaan ja rukoilleen apua. Mutta häntä ei voi auttaa.
Tuontuostakin hän menee tainnoksiin. Tuskat yhä kasvavat. Hänen jalkansa ovat jo aivan turvoksissa.