—Olkaa niin hyvä! Nyt olen minä isäntänä. Eikö totta? Olemmehan saaneet aika joukon rahoja Ranskasta! Nyt ne ovat menneet. Niin, siellä oli yhtä ja toista poltettavaa. Me tapoimme myöskin paljon ihmisiä. Jumala sen tietäköön…
Humalaisten miesten mieliala voi muuttua pian. Yht'äkkiä tarttui Bartek kolikoihin ja alkoi valittaa:
—Jumala olkoon minulle syntiselle armollinen!
Sitten nojasi hän kyynäspäitään pöytää vasten, kätki kasvot käsiinsä ja oli ääneti.
—Mikä sinua vaivaa?—kysyivät toiset.
—Kenties minä olen siihen syynä—mutisi Bartek.—Ja kuitenkin he itse olivat siihen sekaantuneet! Mutta minun tekee pahaa, sillä he molemmat olivat meidän maamiehiämme. Jumala olkoon minulle syntiselle armollinen! Toinen oli kukoistava kuin ruusu. Seuraavana päivänä tuli hän kalpeaksi kuin lakana. Sitten haudattiin heidät aivan lämpösinä… Viinaa!
Syntyi muutaman hetken painavalta äänettömyys. Talonpojat katselivat ihmetellen toisiaan.
—Mitä sinä lörpöttelet?—kysyi joku.
—Hän puhuu omantuntonsa kanssa.
—Sota on syynä siihen, että juodaan—mutisi Bartek.