—Saatanhan minä lainata teille vähän rahoja lisää…
—Jumala siunatkoon teitä, rakkahin herra. Tosin te olette luteerilainen, mutta te olette kuitenkin hyvä ihminen. Se on totta se. Jos muut saksalaiset olisivat sellaisia, niin heitä siunattaisiin.
—Mutta minä en lainaa ilman korkoa.
—Sen kyllä tiedän, sen kyllä tiedän.
—No kirjoittakaa sitten alle koko summasta.
—Kyllä, kyllä, parahin herra Just. Taivaan Herra sen teille palkitkoon.
—Me voimme järjestää asian kylässä.
Hän läksi järjestämään asiaa ja Magda meni papin luo kysymään häneltä neuvoa. Pappi sanoi, että maksuaika oli liian lyhyt ja korot liian korkeat ja valitti suuresti, että herra Pan Jarzynski ei ollut kotona, sillä hän olisi kenties auttanut häntä. Magda ei kuitenkaan voinut odottaa siksi kunnes häneltä myötäisiin hevonen ja kärryt, ja hänen täytyi suostua herra Justin ehtoihin. Nyt oli hän joutunut 300 Saksan markan velkaan, siis puolta suurempaan summaan, kuin korot olivat, sillä pitihän hänen saada vähän rahoja talouteenkin. Bartek kirjoitti nimensä velkakirjaan omakätisesti, että sillä olisi lain voima. Magda oli sitä varten käynyt hänen luonaan vankilassa. Sankari oli hyvin surumielinen, alakuloinen ja kipeä. Hän tahtoi vielä lähettää yhden valituskirjoituksen ja esittää hänelle tehtyä vääryyttä, mutta eihän edes ensimmäistäkään oltu otettu vastaan. Posenin lehden kirjoitus oli saattanut hallitsevat piirit hyvin epäsuosiollisiksi häntä kohtaan. Eikö kenties viranomaisten ollut suojeltava levollista, saksalaista väestöä, joka viime sodassa niin monella tavoin oli todistanut isänmaanrakkauttaan ja uhraavaisuuttaan. Ja siten ei oltu välitetty Bartekin valituskirjoituksesta. Ei ihmeellistä, että hän siitä kävi vielä alakuloisemmaksi.
—Nyt menevät asiamme aivan hunningolle—sanoi hän vaimolleen.
—Aivan hunningolle—uudisti hän.