— Kali on hyvä! vastasi Stas taputtaen mustaa poikaa olkapäähän. —
Mutta etkö sinä pelännyt leijonan tai pantterin tulevan yöllä vastaan?
— Kali pelkäsi, mutta Kali meni, hän vastasi. Näillä sanoilla hän voitti lasten sydämet. Nelin pyynnöstä Stas otti yhden niistä lasihelminauhoista, joita kreikkalainen Kaliopuli oli antanut heille mukaan, ja pani sen Kalin kaulaan. Hyvillään lahjasta tämä katsoi ylpeästi Meaan ja virkkoi:
— Mealla ei ole helminauhaa, mutta Kalilla on.
Sabaa toruttiin sitä vastoin ja se sai kuulla käyttäytyneensä jo toisen kerran huonosti palvelusaikanaan Nelin luona. Jos sellaista kerran vielä tapahtuisi, niin se pantaisiin armotta kiinni. Saba kuunteli ja heilutti häntäänsä niin, että sitä oli vaikea ymmärtää, mutta Nel sanoi, että koiran silmistä jo näkyi, kuinka se häpesi, ja jollei sen naama olisi niin karvainen, sen voisi nähdä punastuvankin.
Sitten he söivät aamiaista, johon kuului viikunoita ja antiloopinlihaa. Heidän syödessään Kali kertoi öisestä retkestänsä, ja Stas käänsi sen Nelille englanniksi, sillä tyttö ei ymmärtänyt ki-suahelikieltä. Puhvelihärkä oli juossut kauas, ja sen jälkiä oli ollut vaikea löytää pimeässä yössä. Kaikeksi onneksi oli hiljakkoin satanut sen verran, että raskaan eläimen jalanjälki oli tuntunut pehmenneessä maassa. Käsillään ja varpaillaan jälkiä hapuillen Kali oli kulkenut eteenpäin. Vihdoin hän oli löytänyt puhvelihärän, joka oli luultavasti kaatunut kuolleena, koskei mitään jälkiä taistelusta sen ja Saban välillä saattanut huomata. Saba oli syönyt suuren kappaleen rintaa ja vaikkei se jaksanut enää syödä enempää, niin se oli murissut eikä päästänyt lähelle paria hyeenaa ja sakaalia, jotka odottivat vuoroaan. Saba oli murissut Kalillekin, mutta Kali oli uhannut sitä "suuren herran" ja "bibin" vihalla, tarttunut sen kaulahihnaan ja päästänyt koiran vasta notkossa irti.
Siihen päättyi kertomus Kalin yöllisestä seikkailusta.
Iloisin mielin he nousivat hevosten selkään ja ajoivat eteenpäin. Mutta pitkäjalkainen Mea katseli kadehtien Kalin helminauhaa ja Saban kaulusta ja ajatteli surullisena: "Noilla molemmilla on kaulanauha, mutta minulla on vain messinkinen rengas toisessa jalassa."
24
Seuraavat kolme päivää he ajoivat edelleen notkelmia pitkin. Maa kohosi jatkuvasti. Päivisin oli kuuma, öisin kylmä. Sadeaika läheni. Raskaita maidonvalkoisia pilviä nousi taivaanrannan takaa. Sadekuuroja ja sateenkaaria näkyi hyvin kaukana.
Kolmannen päivän aamulla oli yksi näistä pilvistä kohonnut heidän yläpuolelleen ja kasteli heidät ohimennessään lämpimällä sateella. Sitten tuli taas kaunis sää, ja he saattoivat ajaa eteenpäin. Villejä lintuja oli taas niin paljon, että Stas ampui suoraan ratsailta niitä viisi. Siinä oli riittävästi yhdeksi ateriaksi. Matkustaminen raittiissa ilmassa ei rasittanut, ja metsänriistan ja veden runsaus karkottivat pelon nälästä ja janosta. Kaikki kävi paremmin kuin toivoa saattoi. Stas olikin syystä koko ajan hyvällä tuulella. Hän ratsasti Nelin vierellä, jutteli iloisesti ja laski huolettomasti leikkiä.