— Miksi? hän huudahti kiihtyneenä neekerin itsepäisyydestä.
Kirkas, terävä salama halkaisi pimeyden, ja Kalin vastaus hukkui valtavaan jyrinään, joka tärisytti taivasta ja maata. Samassa nousi pyörremyrsky, joka tuokiossa hajoitti nuotion ja viskasi tuhkaa, hehkuvia hiiliä ja kipinöitä dshunglaan.
Läpäisemätön pimeys peitti leirin. Tropiikin myrsky raivosi. Salama seurasi salamaa, jyrinä jyrinää. Lähimmillä kallioilla näkyi ihmeellinen, hohtava pallo, joka vieri alas laaksoon leimahtaen samassa häikäisevän kirkkaasti ja räjähtäen niin kauhealla ryskeellä, että olisi luullut kallioiden sortuvan.
Sitten oli taas pilkkosen pimeä.
Stas oli huolissaan Nelistä ja meni horjuvin askelin telttaan. Se oli vielä pystyssä, mutta ensimmäinen voimakas tuulenpuuska saattaisi kaataa sen ja viskata ties minne.
Myrsky asettui, mutta sade yltyi yhä rankemmaksi. Stas tuli epätoivoiseksi. Hän ei tiennyt, jättääkö Nel telttaan vai tuodako hänet ulos. Tuuli ratkaisi kysymyksen: se tempaisi katon teltasta. Purjekankaiset seinät eivät suojanneet enää kylliksi. Ei ollut muuta neuvoa kuin odottaa myrskyn ohimenoa pilkkosen pimeässä viidakossa, missä kaksi leijonaa vaani saalista. Stas oletti petojen paenneen metsään rajuilmaa pakoon, mutta hän oli varma, että myrskyn tauottua ne palaisivat. Heidän asemansa vaarallisuutta lisäsi se, että myrsky oli hajoittanut zeriban täydellisesti.
Silloin kuului tuulenpuuskien lomassa Kalin ääni:
— Suuri herra, puuhun!
Samassa kosketti köyden pää Stasin olkapäätä.
— Sido bibi kiinni, Kali nostaa bibin ylös! neekeripoika huusi.