Sitten se alkoi häntäänsä heiluttaen haukkua ikään kuin olisi tahtonut sanoa:
— Minä pelkäsin leijonia, mutta istuittepa tekin puussa kuin linnut.
Saba oli niin ylpeä saaliistaan, että Stas sai sen vain suurella vaivalla jättämään hyeenan, jonka koira olisi tahtonut viedä lahjaksi Nelille.
Kun he palasivat, roihusi leirissä iloinen valkea; tulella oli durraa, kaksi lintua ja antiloopinlihaa kiehumassa. Nelin yllä oli jo kuivat vaatteet, mutta hän näytti niin kurjalta ja kalpealta, että Stas pelkäsi hänen sairastuneen kuumeeseen.
— Nel, mikä sinua vaivaa? hän kysyi tarttuen tytön käteen.
— Ei mikään, mutta minua nukuttaa niin kovasti.
— Sen uskon! Tällaisen yön jälkeen! Jumalan kiitos, kätesi ovat kylmät. Kyllä se oli kauhea yö! Eipä ihme, jos sinua nukuttaa, sillä minäkin olen kovin väsyksissä. Entä etkö tunne itseäsi sairaaksi?
— Päätäni särkee hiukan.
Stas pani kätensä tytön otsalle, joka oli yhtä kylmä kuin kädetkin.
Se merkitsi suurta väsymystä ja heikkoutta. Stas huokasi ja virkkoi:
— Syö vähäsen lämmintä ja mene sitten nukkumaan. Tänään on kaunis sää, eikä rajuilma varmaankaan uusiudu.