Nel katsoi peloissaan häneen.
— Emmehän jää tänne yöksi?
— Ei tähän, koska täällä on tapettuja hevosia lähellä, vaan me etsimme jonkun toisen puun tai muutamme notkoon ja rakennamme sinne zeriban, jossa voit nukkua yhtä rauhallisesti kuin Port Saidissa.
Mutta tyttö pani kätensä ristiin ja pyysi kyynelsilmin, että he ajaisivat eteenpäin, sillä näin kauheassa paikassa hän ei voisi ummistaa silmiään, vaan sairastuisi varmasti.
— Ajetaan sitten eteenpäin notkelmia pitkin, Stas myöntyi, — sillä siten on meillä varjoa. Mutta sinun pitää sanoa minulle, kun alat väsyä tai tunnet voivasi huonosti.
— En minä väsy. Sido minut satulaan kiinni, niin voin nukkua mainiosti.
— Ei. Minä ajan samalla hevosella ja hoidan sinua. Kali ja Mea saavat ajaa toisella hevosella, ja aasi kantakoon teltan.
— Hyvä on! Hyvä on!
— Mutta aamiaisen jälkeen sinun pitää nukkua vähäsen, sillä me emme kuitenkaan pääse lähtemään ennen puoltapäivää, kun on vielä niin paljon tehtävää. Täytyy käydä ottamassa hevoset kiinni, panna teltta kokoon, sitoa tavarat hevosten selkään. Osa tavaroista täytyy jättää tänne, kun meillä on vain kaksi hevosta. Sillä välin sinä voit nukkua muutaman tunnin jossakin puun varjossa, sillä tänään tulee kuuma.
— Entä sinä ja Mea ja Kali? Minun on niin paha olla, kun ajattelen, että minä yksin nukun ja teidän täytyy olla työssä…