— Kyllähän me sitten saamme nukkua. Minusta ei sinun tarvitse välittää. Kun meillä oli Port Saidissa tutkintoja, en nukkunut yökausiin, eivätkä toverinikaan nukkuneet. Me olemmekin miehiä, mutta sinä olet pieni kuin kärpänen. Sinä et voi aavistaakaan, millaiselta tänään näytät… Olet kuin lasista. Sinusta on jäljellä vain silmät ja tukka, mutta kasvoja ei lainkaan.
Stas puhui leikkisästi, vaikka olikin huolissaan tytöstä, joka näytti päivänvalossa kovin sairaalta. Ensi kerran hän nyt käsitti selvästi, että tyttö ei kestäisi tätä enää kauan. "Mutta mitä minä sitten tekisin, miksi palaisin takaisin Port Saidiin?" poika ajatteli.
Hän kääntyi poispäin, jottei Nel näkisi hänen tuskaansa, meni puun luo, avasi matkamytyn ja otti esille pienen lasipullon, jossa oli viimeinen kiniinipulveri, jota hän oli varjellut kuin silmäteräänsä "mustan hetken" varalle. Kun hän oli varma siitä, että ensimmäiset oireet näyttäytyisivät sellaisen yön jälkeen, niin hän päätti estää sen. Hän teki sen raskain mielin, sillä hän pelkäsi, miten myöhemmin tulisi käymään.
Peittääkseen mielenliikutustaan hän palasi ankaran näköisenä tytön luo ja sanoi:
— Nel, ota nyt ruoan alle tämä viimeinen kiniini.
— Entä jos sinä saat kuumetta? kysyi tyttö.
— Kyllä minä siitä sitten selviän. Ota nyt. Nel otti sen enempää vastustelematta, sillä siitä hetkestä saakka, kun Stas oli ampunut sudanilaiset, hän hiukan pelkäsi poikaa, vaikka tämä olikin ollut hyvä ja pitänyt hänestä huolta.
Sitten he istuutuivat syömään aamiaista. Rasittavan yön jälkeen maistui kuuma lintuliemi erinomaisen hyvälle. Nel nukahti heti aamiaisen jälkeen. Stas, Kali ja Mea varustivat sillä aikaa karavaania, toivat teltan katon notkosta, satuloivat hevoset, kuormasivat muuliaasin ja kaivoivat maahan ne tavarat, joita eivät voineet ottaa mukaan. Unisuus kiusasi heitä kovasti, ja pelosta, että he nukahtaisivat matkalla, Stas salli kaikkien nukkua vähän aikaa.
Kello lienee ollut kahden tienoissa, kun he läksivät jatkamaan matkaa. Stas otti Nelin eteensä istumaan, Kali ja Mea ajoivat toisella hevosella. He eivät laskeutuneet heti notkelmaan, vaan ajoivat jonkin matkaa sen laidan ja metsän välillä. Nuori dshungla oli kasvanut silminnähtävästi tämän yhden ainoan sateisen yön aikana, mutta maa sen alla oli mustaa tulen jäljiltä. Ehkä joku Smainin osasto oli kulkenut siitä, tai sitten tuulen kaukaa lennättämä tulenkipinä oli sytyttänyt sen palamaan. Stas tutki, oliko missään leirin merkkejä tai kavioitten jälkiä, mutta kaikeksi onneksi ei mitään löytynyt. Kali, joka ymmärsi hyvin sellaisia asioita, vakuutti, että dshungla oli tuulen tuoman tulen polttama ja että siitä oli kulunut kymmenkunta päivää.
— Se todistaa, Stas sanoi, — että Smain mahdilaisineen on niin kaukana, että me emme missään tapauksessa joudu hänen käsiinsä.