— Omituista, kuinka minä pidän tuosta pikku tyttösestä! Olen aina pitänyt hänestä, mutta nyt hän on käynyt minulle yhä rakkaammaksi!
Kun hän ei tiennyt, miten tämä oli selitettävissä, hän otaksui:
— Se tulee varmaankin siitä, että olemme kokeneet yhdessä niin paljon ja että hän on minun holhokkini.
Stas piti par'aikaa varovasti oikealla kädellään "pikku tyttösen" vyöstä kiinni, jottei tämä pääsisi putoamaan satulasta eikä loukkaisi itseään. He ajoivat yhä käymäjalkaa. Muuten oli hiljaista, paitsi että Kali mutisi Stasia ylistellen:
— Suuri herra tappoi Gebrin, tappoi leijonan ja puhvelihärän! Jah! Suuri herra tappaa vielä monta leijonaa! Jah! Paljon lihaa! Paljon lihaa! Jah! Jah!
— Kali, kysyi Stas hiljaa, — metsästävätkö Wa-himan asukkaat leijonia?
— Wa-himan asukkaat pelkäävät leijonia, mutta wa-himalaiset kaivavat syvän kuopan, ja jos leijona on yöllä pudonnut siihen, niin wa-himalaiset nauravat.
— Mitä he sitten tekevät?
— Wa-himalaiset heittävät siihen paljon keihäitä niin että leijona on kuin piikkisika. Sitten he nostavat sen kuopasta ja syövät. Leijona on hyvää.
Hän taputti tapansa mukaan vatsaansa.