Sellainen metsästystapa ei miellyttänyt Stasia, ja hän kysyi, mitä muita eläimiä Wa-himassa oli. He juttelivat pitkän aikaa antiloopeista, strutseista, kirahveista ja sarvikuonoista, kunnes kuulivat veden kohinaa.
— Mitä se on, kysyi Stas, — joki vai koski? Kali nyökäytti päätään.
He ajoivat nopeammin kohti kohinaa, joka kasvoi.
— Koski! huudahti Stas uteliaana.
Mutta he olivat tehneet tuskin pari kierrosta, kun voittamaton este sulki heiltä tien. Nel heräsi heti, kun hevonen pysähtyi.
— Jäämmekö tähän yöksi? kysyi hän.
— Katsohan! Stas vastasi. — Suuri kivenjärkäle sulkee tien.
— Mitä siis teemme?
— Se on niin korkea, ettemme pääse sen yli. Täytyy ajaa vähäsen matkaa takaisin, nousta notkosta ja ajaa toista tietä tuonne ylös. Iltaa on vielä kaksi tuntia; meillä on siis aikaa. Levätkööt hevoset vähäsen! Kuuletko kosken kohinaa?
— Kuulen.
— Tuonne me asetumme yöksi.