— Heitä!
Suuri hedelmä vieri alas pitkin rotkon jyrkkää seinää ja pysähtyi elefantin eteen. Tämä ojensi kärsänsä ja otti hedelmän, joka samassa katosi lasten näkyvistä.
— Se söi sen! huudahti Nel mielissään. Elefantti ojensi taas kärsänsä, ikäänkuin se olisi pyytänyt enemmän, ja antoi mahtavan äänensä kuulua:
— Hrrumf!
— Se tahtoo enemmän!
— Sen uskon! sanoi Stas siihen.
Toinen meloni meni samaa tietä kuin ensimmäinenkin, sitten kolmas, neljäs, kymmenes. Vihdoin he alkoivat koota akaasianoksia, ruohoa, lehtiä, ja Nel tahtoi itse viskata kaikki alas. Kun hänen kätösensä alkoivat väsyä, hän potki jaloillaan alas yhä uusia kasoja. Elefantti söi, nosti taas kärsänsä ja mörähti "hrrumf" merkiksi, että se tahtoo enemmän, ja — kuten Nel väitti — kiittääkseen.
Mutta Kali ja Mea väsyivät vihdoin työstä, jota olivat tehneet kovalla kiireellä luullen "Bwana Kubwan" ensin tahtovan lihottaa elefanttia ja sitten vasta tappaa sen. Kotvasen kuluttua Stas käski lopettaa ruoan kokoamisen sillä aurinko oli jo hyvin matalalla ja oli aika ruveta laittamaan zeribaa. Onneksi se oli helposti tehty, sillä kolmikulmaisen mäen kahta syrjää pitkin oli mahdoton päästä ylös, ja vain kolmas oli aidattava. Piikkisiä akaasioita oli runsaasti.
Nel ei poistunut rotkon reunalta, vaan istua kyykötti siinä ilmoittaen Stasille, mitä elefantti teki.
— Nyt se etsii kärsällään! Tai: — Nyt se liikuttaa suuria korviaan!
Ja vihdoin: — Stas, Stas! Se on noussut seisomaan!