Lapset vetivät henkeä. Stas vei Nelin istumaan nurmikolle, juoksi hakemaan pyssyä ja kiiruhti sitten käärmeen perään. Nel lähti mukaan. Mutta äkkiä omituinen näky pysäytti heidät. Rotkon siinä päässä, missä elefantti oli vankina, vilahti käärme kiemurrellen ilmassa ja putosi saman tien näkymättömiin. Kohta sama näky uusiutui.
Lapset juoksivat rotkon reunalle ja näkivät ihmeekseen, kuinka heidän uusi ystävänsä piteli käärmettä. Heiteltyään sitä ilmassa elefantti musersi sen pään jalallaan, nosti sen vielä kerran kärsällään ylös ja viskasi koskeen. Sitten se kumarteli ja heilutti suuria korviaan nostaen kärsänsä Neliä kohti ikään kuin se olisi tahtonut palkkaa sankarityöstään.
Nel juoksi heti telttaan ja palasi tuoden hameenhelmassaan viikunoita, joita hän rupesi heittämään yksitellen. Tämä etsi ne tarkasti ruohikosta ja nieli yksitellen. Lapset taputtivat sille käsiään nauraen. Nel toi uusia varastoja ja vakuutti aina, kun heitti viikunan, että elefantti on tullut jo niin kesyksi, että hän voisi vaikka heti mennä sen luo.
— Näetkö, Stas, meillä on nyt voimakas puolustaja, joka ei pelkää leijonia, käärmeitä eikä krokotiileja. Se on hyvä ja rakastaa meitä varmasti.
— Kun se tulee niin kesyksi, Stas sanoi, — että minä voin uskoa sinut sen huostaan, niin silloin voin kaikessa rauhassa lähteä metsästysretkille, sillä koko Afrikassa en löytäisi sinulle parempaa turvaa.
Hetken kuluttua hän lisäsi:
— Afrikan elefantit ovat villimpiä, mutta minä olen lukenut, että esimerkiksi aasialaiset elefantit ovat omituisen heikkoja lapsiin. Intiassa ei ole koskaan sattunut, että elefantti olisi tehnyt lapsille pahaa, ja kun ne raivostuvat, niin alkuasukkaat lähettävät lapsensa niitä lepyttämään.
— Siinä sen näet!
— Joka tapauksessa teit oikein, kun et antanut minun ampua sitä.
Nelin silmät loistivat ilosta kuin kaksi tähteä. Hän nousi varpailleen, pani kätensä Stasin olkapäille, katsoi häntä silmiin ja kysyi: