Kali rauhoittui vähitellen kokonaan, ja kun hän rupesi syömään Mean valmistamaa ateriaa, kävi ilmi, ettei säikähdys ollut vienyt häneltä ruokahalua. Paitsi suurta annosta savustettua lihaa hän söi seepranvarsan maksan raakana ja suuren määrän viikunoita.
Sitten Stas ja Kali menivät puun luo, jossa oli vielä paljon työtä. Kului lähes kaksi tuntia, kun se puhdistettiin lahosta puunsohjosta, hiilistä ja kärventyneistä kovakuoriaisista ja tuhatjalkaisista. Stas oli iloinen puun tilavuudesta: se oli todellakin kuin suuri huone, jossa ei ollut tilaa vain neljälle, vaan jopa kymmenelle hengelle. Suurempi aukko olisi ovena, pienempi ikkunana, joten ontossa puussa ei ollut pimeä eikä raskas ilma. Telttakankaalla Stas jakoi sisustan kahtia, toisen puolen Nelille ja Mealle, toisen itselleen, Kalille ja Saballe. Puu ei ollut ontto ylös saakka, eikä sade siis valunut sinne sisään. Lattia peitettiin auringon kuivaamalla hiekalla, jota tuotiin virran rannalta, ja sen päälle levitettiin kuivaa sammalta.
Työtä oli todellakin rasittavan paljon, etenkin Kalilla, jonka täytyi savustaa lihaa, juottaa hevoset ja hankkia syötävää elefantille, joka alituisesti muistutti nälästään jyskyttämällä. Mutta neekeripoika otti mielellään osaa uuden asunnon valmistamiseen. Syyn siihen hän selitti Stasille vielä samana päivänä:
— Kun suuri herra ja bibi asuvat puussa, niin Kalin ei tarvitse rakentaa zeribaa yöksi, vaan saa olla joutilaana koko illan.
— Laiskotteletko sinä mielelläsi? Stas kysyi.
— Kali on mies, ja Kali saa siis olla joutilas, sillä naisen vain täytyy tehdä työtä.
— Mutta etkö näe, että minä teen työtä bibille?
— Sentähden täytyy bibin, kun hän tulee suureksi, tehdä työtä suurelle herralle, mutta jollei bibi tahtoisi, niin suuri herra lyö bibiä.
Mutta pelkkä ajatus lyödä "bibiä" sai Stasin karkaamaan pystyyn ja huutamaan:
— Hölmö, etkö sinä näe, kuka bibi on?