— Ehkä huomenna keksin toisen keinon.
Sillä välin liittyi tähän huoleen uusia. Kali oli löytänyt mehiläispesän ja ottanut hunajan, mutta mehiläiset olivat pistäneet häntä niin pahasti, että hän kotiin palattuaan meni tainnoksiin. Nel ja Mea ottivat pistoksista piikit ulos ja panivat tuoretta multaa haavojen päälle. Näytti kuitenkin siltä, että neekeripoika kuolisi. Onneksi hänen vahva elimistönsä ja hyvä hoito auttoivat yli pahimman, mutta vasta kymmenen päivän kuluttua Kali tuli täysin entiselleen.
Myös hevoset tuottivat Stasille huolta. Hän oli hoitanut niitä Kalin sairauden aikana ja pannut merkille, että ne olivat laihtuneet kovasti. Se ei varmastikaan johtunut ruoan puutteesta, sillä ruoho oli sateiden jälkeen kasvanut melkoisesti. Muutamassa päivässä hevosten karva oli käynyt takkuiseksi, silmät himmeiksi, ja sieraimista oli alkanut erittyä limaa. Lopulta ne eivät syöneet enää lainkaan, mutta joivat sitä hanakammin, ikään kuin olisivat sairastaneet kuumetta. Kun Kali oli parantunut ja nähnyt hevoset, hän tiesi heti, mikä niitä vaivasi.
— Tse-tse! hän sanoi Stasille. — Nyt ne kyllä kuolevat.
Stas oli jo Port Saidissa kuullut kerrottavan tse-tse-nimisestä kärpäsestä, joka muutamilla Afrikan seuduilla rasitti neekereitä niin kovasti, että he eivät voineet pitää lainkaan karjaa. Tse-tse-kärpäsen pistämä hevonen, härkä tai aasi sairastuu ja kuolee parissa viikossa. Joskus sattuu, että kun vesiperäisillä mailla laiduntava karja kuulee tämän kärpäsen surinaa, koko lauma villiintyy ja juoksee henkensä edestä pakoon.
Tse-tse-kärpäset olivat siis pistäneet Stasin hevosia. Kali hieroi niitä ja aasia päivittäin eräällä väkevällä sipulilta tuoksuvalla kasvilla, jota kasvoi dshunglassa ja jonka haju karkotti kärpäset. Mutta hevoset laihtuivat siitä huolimatta. Stas ajatteli levottomana, miten käy, jos juhdat kuolevat. Tavaroita oli siksi paljon, että ainoastaan King voisi kantaa kaikki. Mutta jotta voisi vapauttaa Kingin, täytyi uhrata ainakin kaksi kolmannesta kaikista patruunoista.
Yhä suuremmat huolet masensivat Stasin mielen, kuten sadepilvet taivaan. Mutta sitten tuli suurin onnettomuus, jonka rinnalla mikään muu ei paljoakaan merkinnyt: kuumetauti.
30
Eräänä iltana aterialla Nel työnsi savustetun lihan luotaan ja sanoi:
— Minä en saata syödä.