— Nel!
Stas laski kätensä tytön otsalle, joka oli kuiva ja jääkylmä, otti hänet syliinsä ja kantoi nuotion viereen.
— Onko sinun kylmä? hän kysyi kantaessaan.
— Minun on sekä kylmä että kuuma. Enimmäkseen kylmä.
Tytön hampaat kalisivat, ja vilunväristykset puistattivat häntä. Stas oli jo varma, että tyttö oli sairastunut kuumeeseen.
Hän käski Mean viedä Nelin sisälle, riisua hänet ja panna levolle. Sitten Stas peitti sairaan lämpimästi, kuten oli nähnyt tehtävän Khartumissa ja Fashodassa, missä kuumetautiset oli peitetty lampaantaljoilla, jotta heidän tulisi hiki. Hän päätti valvoa koko yön Nelin vieressä ja juottaa tytölle kuumaa vettä ja hunajaa. Mutta ensin sairas ei tahtonut juoda. Hänen silmänsä hehkuivat ja pian hän alkoi valittaa kuumuutta, vaikka värisikin vilusta peitteitten alla. Hänen kätensä ja otsansa olivat kylmät, mutta Stas oli nähnyt aikaisemminkin kuumetautisia ja päätteli sairaan levottomista liikkeistä, että hänellä oli korkea kuume. Stas huomasi kauhukseen, ettei Nel tuntenut Meaa, kun tämä tuli sisälle tuoden kuumaa vettä. Mutta Stasin kanssa sairas puhui täysin tajuissaan. Hän sanoi pojalle, ettei hän voi enää maata ja pyysi lupaa saada nousta ja juosta ympäri. Sitten hän kysyi, oliko Stas vihainen hänelle, koska hän oli sairas. Kun poika vakuutti, ettei ollut, sairas hillitsi kyyneleensä ja lupasi olla seuraavana päivänä jälleen terve.
Samana yönä elefantti oli kovin rauhaton. Se mörähteli tuon tuostakin, mikä sai Saban haukkumaan. Stas huomasi sen kiusaavan sairasta ja meni ulos rauhoittamaan eläimiä. Saba totteli oitis, mutta elefantti ei vaiennut, ja sen tähden hän heitti sille muutamia meloneja tukkiakseen sen kurkun edes hetkeksi. Palatessaan Stas näki Kalin menossa joelle päin palanen savustettua lihaa kädessään.
— Mihin sinä olet menossa? hän kysyi neekeriltä.
Musta poika pysähtyi, ja kun Stas astui hänen luokseen hän sanoi salaperäisesti:
— Kali vie toiseen puuhun lihaa pahalle Mzimulle.