Stas ja Nel heräsivät vasta puolenpäivän jälkeen. Tyttö tunsi voivansa vähän paremmin, ja kun ravitseva lihaliemi oli antanut hänelle voimia, hän nousi ja meni ulos katsomaan Kingiä.
Vasta päivänvalossa saattoi oikein nähdä, kuinka tuhoisa yö oli ollut Nelille. Hänen kasvonsa olivat keltaiset ja ikään kuin läpikuultavat, huulet tummat, silmien ympärillä siniset renkaat, ja katse himmeä. Hän näytti vanhentuneen. Stas tuli epätoivoiseksi ajatellessaan, ettei hänellä ollut kiniiniä eikä mitään muutakaan lääkettä, jolla olisi voinut estää toista kohtausta tulemasta.
31
Raskaat ja tuskalliset odotuksen päivät alkoivat. Toinen taudinkohtaus seurasi viikon kuluttua; se ei ollut yhtä ankara kuin ensimmäinen, mutta Nel tunsi sen jälkeen olevansa vielä heikompi. Hän oli laihtunut niin paljon, ettei ollut enää tyttö, vaan tytön varjo. Stas käsitti, ettei kuoleman tarvinnut odottaa kolmatta kohtausta — hän odotti sitä joka päivä, joka hetki.
Poika oli itsekin laihtunut ja heikontunut melkoisesti, sillä onnettomuus kävi yli hänen ruumiin- ja hengenvoimiensa. Katsellessaan tytön vahankalpeita kasvoja hän ajatteli: "Siksikö olen hoitanut häntä kuin silmäterääni, että minun nyt täytyisi haudata hänet tänne dshunglaan?" Hän ei käsittänyt, miksi niin piti käydä. Toisinaan hän soimasi itseään siitä, ettei hän ollut hoivannut tyttöä tarpeeksi eikä ollut ollut hänelle kyllin hyvä.
Nel nukkui melkein aina, ja juuri se varmaan piti häntä hengissä. Stas herätti hänet kuitenkin muutaman kerran päivässä antaakseen hänelle ruokaa. Kun ei satanut, pyysi Nel poikaa kantamaan hänet ulos, koska hän ei pystynyt kulkemaan omin jaloin. Toisinaan hän nukkui Stasin syliin. Tyttö tiesi olevansa hyvin sairas ja voivansa kuolla minä päivänä hyvänsä. Kun hän tunsi olevansa hiukan paremmissa voimissa, hän puhui siitä Stasin kanssa ja itki, sillä hän pelkäsi kuolemaa.
— Minä en pääse enää isän luo, sanoi Nel eräänä päivänä, — mutta sano isälle, että minun oli kovin ikävä häntä ja pyydä häntä tulemaan luokseni…
— Kyllä sinä pääset vielä hänen luokseen, vastasi Stas. Hän ei voinut puhua enempää, koska oli purskahtaa itkemään.
Seurasi hiljaisuus, jonka kestäessä Nel nukahti. Stas kantoi hänet takaisin sisälle. Mutta tuskin poika oli ehtinyt jälleen ulos, kun Kali juoksi käsiään huitoen hänen luokseen ja huusi pelästyneen näköisenä:
— Suuri herra! Suuri herra!