— Täällä olen, herra, vastasi neekeripoika.
— Näetkö sinä, seisooko tuossa edessäni kukaan?
Ennenkuin neekeri ehti vastata, alkoi Stas:
— Herra, nimeni on Stanislaw Tarkowski. Olen neiti Rawlisonin kanssa paennut dervishien käsistä ja pysytellyt piilossa dshunglamailla. Mutta Nel on erittäin sairas, ja sen tähden pyydän apua.
Tuntematon katsoi häneen räpytellen silmiään ja nostaen käden otsalleen:
— Minä kuulen enkä ainoastaan näe, sanoi mies itsekseen. — Tämä ei ole siis mikään harhanäky!… Mitä? Apua? Minä tarvitsen itse apua. Olen haavoittunut.
Samassa tuntematon nousi istumaan kuin unessa, katsoi tarkemmin ja sanoi ilosta säteilevin silmin:
— Valkoihoinen poika!… Olen siis saanut nähdä vielä yhden valkoihoisen!… Minä tervehdin sinua, kuka lienetkin. Sinä puhuit sairaasta. Mitä sinä minulta tahdot?
Stas sanoi, että sairas oli kanavainsinööri Rawlisonin tytär, että kaksi kuumekohtausta oli jo ollut ja että tyttö varmasti kuolisi, jollei saa kiniiniä.
— Kaksi kohtausta, se on paha, tuntematon vastasi. — Mutta kiniiniä voit saada niin paljon kuin haluat. Minulla on vielä muutamia pulloja, joita en tule tarvitsemaan.