Neljännestuntia myöhemmin Stas lähti paluumatkalle tästä merkillisestä unen ja kuoleman leiristä. Nyt hän ajoi hevosella. Oli vielä pimeä yö, mutta hän ei enää välittänyt niistä vaaroista, jotka saattoivat yllättää hänet korkeassa ruohistossa. Hän pysytteli lähellä jokea. Paluumatka oli paljon helpompi, sillä kosken kohina kuului kauas yön hiljaisuudessa ja paitsi kuuta valaisivat tähdet voimakkaasti. Poika kannusti hevosensa vinhaan vauhtiin ajatellen itsekseen: "Mitä minä leijonista ja panttereista! — onhan minulla nyt kiniiniä pikku aarteelleni!" Ja hän koetti tuon tuostakin kädellään pulloja ikään kuin vakuuttaakseen itselleen, että ne todella olivat hänellä ja ettei tämä kaikki ollut vain unta. Hänen mielessään risteili kaikenlaisia ajatuksia ja kuvia siitä, mitä hän oli tällä matkalla nähnyt, mutta kaikki ne päätyivät viimein Neliin. — Kuinka tyttö mahtaakaan huomenna ihmetellä, kun saa nähdä kokonaisen pullollisen kiniiniä. Jos olisin arkaillut enkä olisi lähtenyt katsomaan, mistä savu nousi, olisin saanut katua sitä.
Lähes tunnin kuluttua kosken kohina kuului jo aivan läheltä. Stas huomasi olevansa lähellä sitä paikkaa, jossa hän oli ampunut vesilintuja. Nyt hänen täytyi olla varuillaan, sillä tästä kulkivat ympäristön eläimet joen rantaan juomaan, koska rannat muualla olivat jyrkät ja luoksepääsemättömät. Mutta oli jo myöhä, ja pedot lienevät öisen väijyntänsä jälkeen palanneet jo pesiinsä. Hevonen korskahteli, kun se vainusi vereksiä leijonan tai pantterin jälkiä. Stas pääsi onnellisesti paikan ohi ja näki pian majansa korkealla kalliolla. Ensimmäisen kerran koko matkansa aikana hänessä heräsi sellainen tunne, että hän oli palaamassa kotiin.
Hän oli odottanut näkevänsä kaikki nukkumassa, mutta Sabaan nähden hän erehtyi. Koira alkoi haukkua niin, että kuollutkin olisi siihen herännyt. Kali tuli heti ulos puusta ja huusi:
— Bwana Kubwa! Hevosella!
Neekeripojan äänessä oli enemmän iloa kuin ihmetystä, sillä hän uskoi Stasin voimiin niin lujasti, ettei olisi ihmetellyt, vaikka Stas olisi taikonut itselleen hevosen. Kali alkoi nauraa mielettömästi ja lyödä kämmenillä lanteitaan, kuten neekerit iloaan ilmaisevat.
— Sido hevonen, Stas sanoi, — tuo tavarat sisään, tee tuli ja keitä vettä.
Sitten Stas meni sisään. Nel oli herännyt myös ja kutsui häntä. Stas meni hänen luokseen ja näki lampun himmeässä valossa hänen kalpeat kasvonsa ja valkoiset, laihat kätösensä peitteellä.
— Mitenkä voit, aarteeni? poika kysyi iloisesti.
— Hyvin. Olen nukkunut sikeästi, kunnes Saba herätti minut. Mutta mikset sinä nuku?
— Olin poissa.