— Olen tottunut kuoleman ajatukseen, ei siis puhuta minusta, vaan teistä. Yhden neuvon annan sinulle: tie itään, valtameren rannalle, on ainoa mahdollinen. Mutta levätkää ennen kuin lähdette matkalle ja kootkaa voimia, sillä muuten sinun pieni matkatoverisi kuolee ennen pitkää. Lykätkää matkanne siksi, kunnes sadekausi on mennyt ohi, tai vieläkin pitemmälle. Ensimmäiset kuukaudet sateen taukoamisen jälkeen, jolloin vesi vielä peittää suot, ovat kaikkein terveellisimpiä. Tämä on jo ylänköä, seitsemänsataa metriä meren pintaa ylempänä. Tuhannen kolmensadan metrin korkeudella ei ole enää kuumetta. Vie pikku englannitar vuorille…
Puhuminen näytti rasittavan sairasta, hän keskeytti ja huitoi kärsimättömästi luotaan suuria, sinisiä kärpäsiä. Sitten hän jatkoi:
— Muista tarkasti, mitä sanon sinulle. Noin päivän matkan päässä täältä etelään kohoaa yksinäinen vuori, joka on suunnilleen 800 metriä korkea. Sen rinteet ovat äkkijyrkät ja ainoa tie vuorelle on kivinen harjanne, joka on niin kapea, että muutamin paikoin tuskin kaksi hevosta voi kulkea vierekkäin. Vuoren tasaisella huipulla, joka ympäri mitaten on runsaan kilometrin laajuinen, oli ennen neekerikylä, mutta mahdilaiset hävittivät sen ja veivät asukkaat orjiksi. Ehkä kylän on hävittänyt juuri Smain, joka mahdollisesti oli sama henkilö, joka joutui tappiolle minua vastaan taistellessaan, mutta vangit hän oli jo lähettänyt vahvan vartioston seuraamana Niilin rannoille. Asettukaa sille vuorelle. Siellä on erittäin hyvä lähde, muutamia maniokki-istutuksia ja runsaasti banaanipuita. Majoissa näette ihmisten luurankoja, mutta sinun ei tarvitse pelätä saavasi niistä minkään taudin tartuntaa, sillä dervishien jälkeen tulivat muurahaiset, jotka karkoittivat meidätkin sieltä. Muuten ei siellä ole elävää olentoa. Viipykää siellä kuukausi tai kaksi. Niin korkealle teidän tuskin tarvitsee pelätä kuumetta. Yöt ovat siellä kylmiä. Sinun pikku matkatoverisi toipuu siellä varmasti, ja itse voit koota uusia voimia.
— Entä mitä me sitten teemme, minne lähdemme?
— Jätä se Jumalan haltuun. Olen kuullut, että arabit samoavat rannikolta eräälle järvelle saakka etsimään norsunluuta jota he ostavat Samburuja Wa-hima-nimisiltä heimoilta.
— Wa-hima? Kali on wa-himalainen.
— Sehän on hyvä, sanoi Linde. — Hän voi olla teille suureksi avuksi. Mustienkin joukossa on hyväsydämisiä ihmisiä, mutta heidän kiitollisuuteensa ei saa liikoja luottaa, sillä he ovat kuin lapsia, jotka tänään unohtavat, mitä eilen on tapahtunut.
— Kali ei unohda, että olen vapauttanut hänet Gebrin käsistä; siitä olen varma.
— Ehkä, sanoi Linde. — Tuossa on myöskin kelpo poika; ota hänet minun kuoltuani haltuusi, hän lisäsi osoittaen Nasibuun.
— Älkää puhuko kuolemasta älkääkä ajatelko sitä.