Sillä välin olivat Linden leirissä useimmat nukkuvat neekerit kuolleet. Toiset pakenivat kuolintuskissa dshunglaan, toiset kuolivat paikalleen. Kali hautasi jälkimmäiset. Kahden viikon kuluttua oli vain yksi jäljellä, mutta hänkin kuoli paikalleen voimansa loppuun kuluttaneena.
Vihdoin tuli hetki, jolloin lohkare oli räjäytettävä rikki ja King vapautettava. Elefantti oli jo niin kesy, että se Stasin käskystä nosti hänet kärsällään niskaansa istumaan. Sitä totutettiin myös kantamaan kuormaa, jonka Kali bambutikapuitten avulla pani sen selkään. Nel sanoi heidän panevan liian suuria kuormia sen kannettavaksi, mutta ne olivat todellisuudessa sille kevyet kuin kärpänen. Elefantista ja Sabasta tuli pian hyvät ystävät, ja ne rupesivat leikkimään keskenänsä.
Eniten lapsia kuitenkin huvitti se, että eläin teki kaikki, mitä siltä vaadittiin, ja ymmärsi jokaisen viittauksen. Muutamassa viikossa King huomasi, että Stas oli se, jota piti eniten totella, mutta että Nel oli kaikkien silmäterä. Se täytti tarkoin Stasin käskyt, mutta piti Nelistä eniten. Kalista se sitä vastoin välitti vähemmän ja Meaa se ylenkatsoi.
Kun ruutipanos oli valmis, pisti Stas sen syvimpään halkeamaan ja tukkesi sen savella jättäen palmun syistä tehdyn sytytyslangan pään näkyviin. Ratkaiseva hetki lähestyi. Stas sytytti itse miinan ja juoksi sitten minkä jaloista lähti asunnolle, johon hän oli sulkenut muut. Nel pelkäsi, että King pelästyisi pahanpäiväisesti, mutta poika lohdutti häntä selittämällä, että hän oli valinnut juuri tämän päivän, koska ukkonen oli aamulla jyrissyt. He istuivat sydämet pamppaillen jännityksestä ja laskivat hetkiä.
Vihdoin kajahti sellainen ryske ja jyske, että mahtava baobab-puukin tärisi tyvestä latvaan saakka. Stas syöksyi heti ulos ja juoksi rotkoon.
Räjähdyksen voima oli ollut suuri. Toinen puoli möhkälettä oli särkynyt siruiksi, toinen suuremmiksi palasiksi. Elefantti oli vapaa.
Riemastunut Stas meni rotkoon, jonka reunalla hän näki jo Nelin, Kalin ja Mean. King oli hieman säikähtynyt ja seisoi kärsä pystyssä tuijottaen sinne, mistä räjähdys oli kuulunut. Kun Nel mainitsi sen nimen, se rauhoittui. Mutta hevoset säikähtivät pahemmin kuin King, ja kaksi niistä karkasi dshunglaan, josta Kali löysi ne vasta illalla.
Samana päivänä Nel johti elefantin "ulos maailmaan". Jättiläinen seurasi häntä tottelevaisesti kuin pieni koira. Sitten se meni jokeen kylpemään ja piti itse huolen illallisestaan kaataen alleen pienempiä puita ja pudottaen suuremmista hedelmiä töykkien päällään runkoa. Illalla se tuli baobabpuun luo, pisti kärsänsä aukosta sisään ja etsi Neliä niin innokkaasti, että Stasin täytyi lyödä sitä kärsälle.
Päivän tapahtumista iloitsi kuitenkin Kali eniten, sillä hänen ei tarvinnut enää koota elefantille ruokaa, mikä ei ollut niinkään helppo tehtävä. Stas ja Nel kuuntelivat, kuinka hän lauloi uutta laulua tehdessään tulta illallisen valmistamista varten. Se kuului:
— Suuri herra tappaa ihmisiä ja leijonia! Jah! jah! Suuri herra halkaisee kallioita! Jah! Elefantti hakee itse ruokansa, ja Kali saa laiskoitella ja syödä jah! jah!