Stasin osoittamat työt alkoivat. Kali sai käskyn pyydystää mahdollisimman paljon loiskivia kaloja. Hän kuivasi niitten lihat ja vei ilmarakkulat Nelille, joka leikkasi ne auki ja levitti kuivumaan kahden kämmenen suuruisiksi lehdiksi. Stas ja Mea auttoivat häntä, sillä työ ei ollut niinkään helppoa. Mutta rakkulalehdet muuttuivat kuivuessaan useinkin hauraiksi, ja vasta jonkin ajan kuluttua Stas huomasi, että ne pitää kuivattaa varjossa. Lindeltä saatujen tavaroiden joukossa oli paljon tarveaineita, ja kun kärsivällisyys oli loppua, tehtiin muutamia leijoja paperistakin.
Ensimmäinen suuri ja kevyt leija, jonka Stas päästi ilmaan tuulen puhaltaessa lännestä itään, lensi hyvin korkealle, mutta kun hän leikkasi langan poikki, niin se rupesi tuulen ajamana vaipumaan Karamojo-vuoristoon. Seuraavana päivänä hän päästi toisen, ilmarakkulasta tehdyn leijan, joka kohosi vieläkin korkeammalle ja katosi pian näkyvistä.
Nel työskenteli innokkaasti ja kehittyi nopeasti niin käteväksi, ettei Stas eikä Meakaan vetänyt hänelle vertoja. Linde-vuoren terveellinen ilmasto palautti Nelin voimat. Aika, jonka kuluessa kolmas kuumekohtaus tavallisesti ilmaantuu, oli kulunut umpeen.
Stas oli laihtunut ja ruskettunut, mikä todisti, ettei kuume tarttunut häneen. Kuumeelle alttiit eivät näet rusketu. Hän oli kasvanut ja miehistynyt. Liikunta ja ruumiillinen työ olivat lisänneet hänen voimiaan. Lihakset hänen käsissään ja jaloissaan olivat teräksenkovat. Hän oli nyt karaistunut Afrikan-matkaaja. Kun hän joka päivä metsästi ja ampui aina luodikolla, niin hänestä tuli verraton pyssymies. Petoeläimiä hän ei enää pelännyt, sillä hän ymmärsi, että niillä oli suurempi syy pelätä häntä kuin hänellä niitä. Eräänä päivänä hän yhdellä ainoalla laukauksella kaatoi sarvikuonon, joka noustuaan makuulta akaasiapuun alta yllätti hänet odottamatta. Puhvelihärkiä, jotka usein hajoittavat suuria karavaaneja, hän ei myöskään pelännyt.
Stas ja Nel eivät enää tyytyneet jokapäiväisiin askareisiin. He alkoivat nyt kääntää Kalia, Meaa ja Nasibua uuteen uskoon. Mutta se olikin vaikeampaa kuin he olivat luulleet. Musta kolmikko kuunteli mielellään opetusta, mutta käsitti kaiken omalla neekereille ominaisella tavalla. Kun Stas kertoi heille maailman luomisesta ja paratiisista ja käärmeestä, meni se vielä jotenkuten, mutta kun he tulivat kohtaan, jossa kerrotaan, kuinka Kain tappoi Aabelin, niin Kali taputti vatsaansa ja kysyi totisena:
— Söikö Kain hänet myös.
Musta poika oli aina vakuuttanut, etteivät wa-himalaiset syö ihmisiä, mutta nähtävästi oli muisto sellaisesta kulkenut kansan keskuudessa perintötietona sukupolvesta toiseen.
Hän ei myöskään voinut käsittää, miksei Jumala ollut tappanut pahaa Mzimua. Hänen käsityksensä hyvästä ja pahasta oli muuten aito afrikkalainen, mikä näkyy seuraavasta keskustelusta:
— Sano minulle, mikä on paha teko? Stas kysyi.
— Jos joku ryöstää Kalin karjaa, niin se on paha teko, vastasi hän hetken mietittyään.