Stas laittoi Nelille telttakankaasta katoksellisen kantotuolin, jossa tyttö Kingillä ratsastaen oli suojassa helteeltä.
Pikku Nasibun tehtäväksi oli annettu kuivata ja jauhaa banaaneja jauhoksi kahden litteän kiven välissä. King auttoi poikaa poimien raskaimmat hedelmäkimput.
Mutta eräänä päivänä oli Nasibulle käydä surkeasti. Kun hän paraikaa kokosi banaaneja jyrkällä kallion rinteellä, hän huomasi eräässä kuilussa kauheat mustat kasvot, jotka irvistivät hänelle, niin että valkoiset, isot hampaat välkkyivät. Nasibu jähmettyi säikähdyksestä ja alkoi henkensä edestä juosta pakoon. Kymmenkunnan askelen päässä karvainen käsi kiertyi hänen ympärilleen, nosti hänet ylös, ja nokimusta hirviö katosi poika sylissään kuiluun.
Onneksi saattoi gorilla, jonka käsien välissä Nasibu oli, juosta vain takajaloilla, mistä syystä läheisyydessä kuljeksiva Saba saavutti sen helposti ja iski hampaansa pedon hartioihin.
Alkoi hirvittävä kamppailu, jossa suuri, voimakas koira oli joutua häviölle, sillä gorilla vie toisinaan voiton leijonastakin. Mutta apinat, joihin gorillakin kuuluu, eivät hellitä tavallisesti saalistaan, vaikka se maksaisi niille hengen. Sitäpaitsi oli gorillan vaikea päästä Sabaan käsiksi, koska koira oli iskenyt siihen takaapäin. Yhtäkkiä peto tarttui vasemmalla kädellään koiran kurkkuun ja nosti sen jo ylös, mutta silloin tärisi maa raskaista askelista, ja King hyökkäsi paikalle. Yksi isku kärsällä ja peloittava "metsäpaholainen", kuten neekerit gorillaa nimittävät, makasi maassa pää murskana. King ei heti heittänyt gorillaa, vaan painoi sitä torahampaillaan maahan, kunnes Stas, joka oli kuullut kamppailun metelin, juoksi pyssy kädessä paikalle ja käski elefantin heittää uhrinsa.
Gorilla makasi verissään, silmät nurin päässä, hampaat irvessä, suurena ja vielä kauheampana kuin eläessään. Elefantti, jonka hampaat olivat veristyneet, mörisi voitonhimoisesti, ja kauhusta harmaa Nasibu kertoi Stasille, mitä oli tapahtunut.
Stas aikoi ensin näyttää surmatun jättiläisapinan Nelille, mutta pelottava ajatus sai hänet heti jättämään aikeensa. Kuljeksihan Nel vuorella, ja hänen olisi siis voinut käydä samoin! Linde-vuori ei ollutkaan niin turvallinen paikka kuin miltä se alussa oli näyttänyt.
Stas palasi asuntoon ja kertoi tapahtuman Nelille. Tyttö kuunteli uteliaana ja silmät suurina pelosta ja keskeytti tuon tuostakin:
— Näetkö, miten olisi käynyt ilman Kingiä?
— Se on totta! Kun on sellainen lapsenkaitsija, niin on turha pelätä. Älä siis poistu ennen lähtöämme askeltakaan Kingin luota.