Vettä oli pitkien sateitten jälkeen kaikkialla. Laaksojen pohjiin oli muodostunut lammikolta, ja kallioilta virtasi puroja, joissa oli kristallinkirkasta ja kylmää vettä. Näissä saattoi kylpeä vaaratta, sillä krokotiilit oleskelevat vain suurimmissa vesissä, joissa on kaloja.
Matka sujui alussa helposti. Lindeltä he olivat saaneet runsaasti kahvia, teetä, sokeria, lihalientä, monenlaisia säilykkeitä ja lääkeaineita. Stasin ei tarvinnut säästää patruunoita, sillä niitä oli Lindellä ollut enemmän kuin hän oli voinut ottaa mukaan. Aseita oli useanlaisia. Seutu oli hedelmällistä. Metsänriistaa oli runsaasti, samoin hedelmiä. Keskipäivällä oli helle sietämätön, mutta pikku vaeltajat viettivät nämä niin sanotut "valkoiset tunnit" suurten puitten varjossa.
38
Viidentenä matkapäivänä Stas ratsasti yhdessä Nelin kanssa Kingillä, sillä he olivat tulleet leveään akaasiavyöhykkeeseen, joka oli niin tiheä, etteivät hevoset voineet kulkea eteenpäin muuten kuin elefantin polkemaa uomaa pitkin. Oli varhainen, kirkas ja kasteinen aamu. Lapset keskustelivat matkasta ja siitä, että he joka päivä tulivat yhä lähemmäksi valtamerta ja isiään.
Nel kuvitteli usein, mitä kotona tapahtuu, kun isät saavat tiedon heidän matkastaan. Tyttö viserteli kuin lintu kertoen Stasille: "Meidän isämme istuvat surullisina kotona Port Saidissa, kun odottamatta sähkösanoman tuoja astuu sisään. Toinen heistä avaa uteliaana sähkeen ja lukee allekirjoituksen: Stas ja Nel. Kuinka hauskaa heille tulee! He matkustavat heti meitä vastaan. Koko talo joutuu riemun valtaan… ja isät iloitsevat… ja kaikki iloitsevat… ja sitten he tulevat meitä vastaan… ja minä kierrän käteni isän kaulaan, ja sitten me elämme aina yhdessä…"
Leikki päättyi siten, että tytön leuka alkoi vapista, kyyneleet tulivat silmiin, ja hän painoi päänsä Stasin rintaa vasten ja itki ikävästä ja ilosta.
Mutta Stasin mielessä tulevaisuus näytti toiselta. Hän arveli, että hänen isänsä olisi ylpeä hänestä ja sanoisi: "Sinä olet käyttäytynyt kuten kunnon puolalainen!" Staskin liikuttui ja hänen sydämessään heräsi kaipaus, into ja rautainen rohkeus. "Minun on pelastettava Nel", hän ajatteli, ja hänestä tuntui, ettei voittamattomia vaaroja eikä vastuksia ollut.
Mutta voittoon oli vielä pitkä tie.
Paraikaa he tunkeutuivat tiheän akaasiametsikön läpi. Terävät okaat haavoittivat jopa Kingin paksua nahkaa. Sitten tiheikkö harveni, ja alkoi näkyä ruohoa. Stas huomasi vähän matkan päässä piskuisen antilooppilauman ja pari strutsia. Mutta kun he olivat sivuuttaneet viimeisen puuryhmän ja elefantti kääntyi vasemmalle, Stas näki jotakin muuta. Noin puolen kilometrin päässä oli iso maniokkipelto ja pellon pientareella mustia ihmisiä, jotka olivat työn touhussa.
— Neekereitä, hän huusi kääntyen Nelin puoleen.