Kali kuuli neekereiltä monta tärkeää asiaa. Kävi ilmi, että useat heistä olivat kuulleet puhuttavan suuresta järvestä, joka oli idässä päin vuorten ympäröimänä. Se todisti Stasille, että aikaisemmin puheena ollut järvi, josta hän ei ollut maantiedossa lukenut, oli todellakin olemassa ja että hän kulkiessaan yhä samaan suuntaan joutuisi vihdoin wa-himalaisten asuinseuduille. Siitä, että Kalin ja Mean puhekieli oli vain vähäsen toisenlaista kuin M'Ruan, hän päätteli, että nimitys "Wa-hima" on paikannimi ja että Kalin mainitseman "Bassa Narokin" rannoilla asuvat neekerit ovat myöskin suurta shilluk-heimoa, jota Niilin varsilta ulottui ties kuinka kauas itään.

39

Koko kansa oli saattamassa hyvää Mzimua matkalle ja erosi hänestä kyynelsilmin pyytäen häntä joskus vielä tulemaan M'Ruan luo ja muistamaan hänen alamaisiansa. Stas oli kahden vaiheilla, neuvoako neekereille sen rotkon, mihin hän oli kätkenyt loput Linden tavaroista, mutta hän pelkäsi, että sellaiset aarteet voisivat herättää heidän keskuudessaan kateutta ja vihaa ja häiritä heidän rauhallista elämäänsä, ja hän luopui aikeistaan. Sen sijaan hän ampui heille illalliseksi suuren puhvelihärän. Niin suuri määrä "njamaa" (lihaa) lohdutti heitä surussa.

Seuraavina kolmena päivänä karavaani ajoi taas autioitten seutujen halki. Päivisin oli kuuma, mutta öisin hyvin kylmä, sillä seutu oli korkeata. He kulkivat usein vuorten rotkoja pitkin tai jyrkänteitten ohi. Kasvisto oli toisinaan niin rehevää ja sakeaa, että oli vaikea päästä sen läpi. Rotkojen reunoilla he näkivät suuria apinoita; tulipa joskus näkyviin vuorten onkaloissa asustavia leijonia ja panttereita. Kalin pyynnöstä Stas ampui pantterin, jonka nahan neekeripoika tahtoi pukea ylleen, jotta asukkaat tietäisivät olevansa tekemisissä kuninkaallisen henkilön kanssa.

Eräällä ylängöllä he näkivät toisia neekerikyliä, joista muutamat olivat lähellä toisiaan, muutamat päivän tai parin matkan päässä. Ne olivat kaikki paaluaitausten ympäröimät ja niin liaanien peitossa, että näyttivät läheltäkin metsältä. Vasta savusta saattoi huomata, että niissä asui ihmisiä. Karavaani otettiin kaikkialla melkein samalla tavalla vastaan kuin M'Ruan kylässä, nimittäin ensin tulijoita pelättiin ja epäiltiin, sitten iloittiin ja kunnioitettiin heitä. Kerran tapahtui, että koko kylä vastarintaa tekemättä pakeni elefantin ja muun karavaanin nähtyään läheiseen metsään. Neekerit ovat näet luonteeltaan enimmäkseen arkoja ja lempeitä, kun muhamettilaiset sitävastoin ovat vihamielisiä ja julmia. Usein päättyivät nämä käynnit niin, että Kali söi "palasen" paikallista kuningasta ja kuningas "palasen" Kalia, minkä jälkeen ystävyys oli solmittu ja hyvälle Mzimulle tuotiin suosion ja kunnioituksen merkiksi kanoja, munia ja hunajaa. "Suuri herra", norsun, salamoiden ja tulikäärmeiden valtias, herätti ensin pelkoa, joka kuitenkin pian muuttui kiitollisuudeksi, kun havaittiin, että hänen anteliaisuutensa veti vertoja hänen mahtavuudelleen.

Toisiaan lähellä olevat kylät ilmoittivat eteenpäin rummuilla vieraiden tulosta. Neekerit näet osaavat välittää viestejä rummuttamalla. Tämän johdosta saattoi koko kyläkunta olla ottamassa heitä kaikessa ystävyydessä vastaan.

Eräässä kylässä, jossa oli tuhatkunta asukasta, lupasi päämies, joka oli sekä kuningas että poppamies, näyttää tulijoille "suuren jumalan". Kyläläiset pelkäsivät ja kunnioittivat tätä fetishiä niin suuresti, etteivät he uskaltaneet mennä lähelle jumalalle mustasta puusta tehtyä temppeliä, vaan laskivat lahjansa viidenkymmenen askeleen päähän siitä. Kuningas kertoi, että tämä "jumala" oli vähän aikaa sitten pudonnut kuusta alas ja sanoi, että se on valkoinen. Stas ilmoitti lähettäneensä tämän jumalan hyvän Mzimun käskystä, ja se pitikin paikkansa, sillä tämä "suuri jumala" oli eräs heidän leijoistaan.

Lapset ilostuivat näkemästään, sillä olivathan toiset leijat ehkä lentäneet vielä kauemmaksi. Stas päätti tehdä uusia leijoja ja lähettää ne ilmaan korkeilta paikoilta. Vielä samana iltana hän laski yhden leijan tuulen mukaan. Tämä vahvisti neekereissä sitä uskoa, että hyvä Mzimu ja valkoinen herra olivat myös kuusta kotoisin ja siis jumalallisia olentoja, joita piti kunnioittaa.

Eniten Stasia ilahdutti kuitenkin tieto, että Bassa Narok oli vain kymmenisen päivämatkan päässä ja että kylän asukkaat usein toivat sieltä suolaa. Kuningas oli kyllä kuullut Fumbasta, joka hallitsi "Doko" nimistä kansaa. Kali tiesi, että naapuriheimot kutsuivat wa-himalaisia ja samburulaisia sillä nimellä. Vähemmän hauskaa sitävastoin oli, että sen suuren järven rannoilla paraikaa käytiin sotaa ja että sinne päästäkseen täytyi kulkea suurten vuorten ja syvien rotkojen yli, missä pedot vaanivat kulkijoita.

Reippain mielin he lähtivät jatkamaan matkaa. Tämän kylän jälkeen he tapasivat vain yhden kurjan asumuksen, joka riippui kuin linnunpesä jyrkänteen reunalla. Sitten seurasi hieman alavampaa maata, minkä takana kohosi jono vuorenhuippuja, jotka kaukaa katsottuina näyttivät mustilta. Edessä oli aivan autio seutu, jonka läpi oli kuljettava, jos mieli päästä Fumban asumasijoille. Puita oli kyllä, mutta ne kasvoivat enimmäkseen ryhmissä muodostaen pieniä lehtoja. Vaeltajat levähtivät näissä lehdoissa, sillä ne olivat varjoisia.