— Suuri herra! Kali rukoili syleillen Stasin polvia. — Suuri herra vie bibin Luelaan ja ottaa Kingin ja Kalin ja tulikäärmeet ja lyö pahat samburulaiset.
Stas uskoi, mitä nuori neekeri kertoi, sillä hän oli ennenkin kuullut, ettei sota kaikkialla Afrikassa koske naisia lainkaan. Hän muisti erään nuoren saksalaisen lähetyssaarnaajan kertoneen kerran Port Saidissa, että korkean Kilimandsharo-vuoren läheisyydessä asuva sotaisuudestaan kuuluisa Masai-kansakin pitää tätä tapaa pyhänä ja että taistelevien osapuolien naiset ovat siellä täydessä turvassa; koskaan naiset eivät olleet joutuneet kärsimään sodassa väkivaltaa. Stas oli iloinen siitä, että tämä tapa vallitsi myös Bassa Narokin rannoilla, sillä nyt hän saattoi olla varma siitä, ettei Neliä uhannut mikään vaara sotilaiden taholta.
Hän päätti lähteä viivyttelemättä tytön kanssa Luelaan. Tämä oli hänelle erittäin tärkeää, koska hän ei voisi jatkaa matkaansa ennen kuin sota olisi päättynyt: hänhän tarvitsi sekä wa-himalaisten että samburulaisten apua.
Stas oli tottunut tekemään päätöksensä nopeasti. Nytkin hän oli heti selvillä oikeasta menettelytavasta: hän vapauttaisi Fumban ja löisi samburulaiset, mutta ei antaisi wa-himalaisten kostaa verisesti ja käskisi sitten taistelevia tekemään rauhan keskenään.
— Kuinka kaukana Luela on täältä? hän kysyi.
— Puolen päivän matkan päässä.
— Kuulehan siis: minä vien bibin heti sinne ja ajan sitten Kingillä vapauttamaan isäsi samburulaisten käsistä. Sinä lähdet kanssani taistelemaan heitä vastaan.
— Kali lähtee ja ampuu heitä pyssyllä.
Neekeri muuttui yhtäkkiä epätoivoisesta iloiseksi, alkoi hyppiä, nauraa ja kiittää Stasia, ikäänkuin voitto olisi jo saavutettu. Hänen ilonilmaisunsa keskeytti sotilaitten tulo. Heitä oli noin kolmesataa virtahevonnahkaisilla kilvillä, heittokeihäillä, jousilla ja pitkillä veitsillä varustettua miestä. Heidän päänsä oli koristettu sulilla, paviaaninharjaksilla ja sananjaloilla.
Kun sotilaat näkivät elefantin, joka totteli ihmistä, valkoiset ihmiset, Saban ja hevoset, rupesivat he pelkäämään ja ihmettelemään aivan kuin neekerit kaikissa niissä kylissä, joitten läpi karavaani oli ajanut. Mutta Kali oli valmistanut heitä siihen, että saivat nähdä "hyvän Mzimun" ja suuren herran. Sen sijaan että he olisivat lähteneet pakoon, he jäivät seisomaan pitkään riviin ääneti, ihmetellen, mulkoillen silmillään ja epäröiden, pitikö polvistua vai langeta kasvoilleen, mutta varmoina siitä, että jos nuo yliluonnolliset olennot heitä auttavat, niin samburulaisten voitto muuttuu äkkiä tappioksi.