Samassa lensi punainen käärme vinkuen ja suhisten ilmaan. Stas katsoi etäisyyteen. Hänen sydämensä löi kuuluvasti.
Kului minuutti, kaksi kolme, neljä — ei mitään! Pojan kädet retkahtivat rennosti riippumaan, pää painui alas, ja sanomaton suru kouristi hänen rintaansa.
— Turhaan! Turhaan! kuiskasi hän. — Minä menen istumaan Nelin viereen, niin kuolemme yhdessä…
Kaukana, hyvin kaukana hopeahohteisessa yössä kohosi yhtäkkiä tulinen rihma ilmaan ja hajosi kultaisiksi tähdiksi, jotka putosivat hitaasti kuin kyyneleet maahan.
— Pelastus! huusi Stas.
Ihmiset, jotka äsken makasivat puolikuolleina tasangolla, riensivät nyt nopeasti yli ruohikon, halki kuivien pensaitten. Ensimmäistä rakettia seurasi siellä kaukana toinen, kolmas. Kuului jo laukauksia. Stas komensi miehensä ampumaan, ja kaukaa kuului yhä selvemmin vastalaukauksia. Stas ja Nel riensivät ratsain tasangon yli pelastusta kohti. Saba juoksi sivulla, King tömisti takana.
Leirit olivat monen kilometrin päässä toisistaan, mutta kun molemmilta puolilta kiirehdittiin yhtaikaa toinen toistaan päin, välimatka lyheni nopeasti. Ei kestänyt kovinkaan kauan, kun saattoi jo, ei ainoastaan kuulla, vaan vieläpä nähdä laukaukset. Jo lensi raketti muutaman sadan askelen päästä ilmaan. Sitten näkyi muita valoja, ja hetken kuluttua Stas seisoi neekeririvin edessä loimuavien tulisoihtujen valossa.
Stas tunsi heidät ensi silmäykseltä. He olivat kapteeni Glen ja tohtori Clary.
46
Kapteeni Glenin ja tohtori Claryn retkikunnan tarkoitus ei alkuaan ollut etsiä Stasia ja Neliä. Se oli suuri ja hyvin varustettu retkikunta, jonka Englannin hallitus oli lähettänyt tutkimaan Kilimandsharo-vuoren pohjoisia rinteitä ja vuoren pohjoispuolella olevia tuntemattomia seutuja.