— On siinä vielä jotakin, mutta se kohta on särkynyt puussa.
Tuskinpa siitä saa selvää.
Molemmat kumartuivat lukemaan, mutta vasta pitkän aikaa tarkastettuaan he saivat kokoon lauseen: "Sadekausi on ohi."
— Mitä se merkitsee? kysyi tohtori.
— Poika on unohtanut ajanlaskun.
— Hän tahtoo tällä tavalla ilmaista päivämäärän edes suunnilleen.
Olet oikeassa. Leijan lähettämisestä ei ole kovinkaan kauan.
— Jos niin on, he saattavat olla lähellä.
He harkitsivat vielä jokaista sanaa. Koko juttu tuntui heistä uskomattomalta, sillä kuinka lapset saattaisivat olla aivan tuntemattomalla seudulla, joka on ainakin kuudensadan kilometrin päässä meren rannalta. Lääkäri ja kapteeni olivat vähällä uskoa, että jonkun lähetysretkikunnan oppilaat olivat, luettuaan arabialaisista lehdistä lasten kohtalosta, laskeneet piloillaan leijoja ilmaan. Mistä lapset olisivat saaneet paperia? Jos he olisivat saaneet sitä joltakin karavaanilta, niin he olisivat liittyneet siihen. Kuinka he olisivat voineet vapautua dervishien käsistä? Ja mikä kummallisinta, kuinka he olisivat voineet pelastua nälkäkuolemasta, petoeläimiltä ja villeiltä!
Kaikki nämä kysymykset jäivät vastausta vaille.
— Minä en ymmärrä, minä en ymmärrä, sanoi Clary. — Se mahtaa olla oikein Jumalan ihme!
— Varmasti, virkkoi kapteeni siihen. — Mutta poika!… Sehän on hänen ansionsa!