Erotessa he vuodattivat runsaasti kyyneleitä. Stas ei hävennyt sitä, sillä olivathan he eläneet yhdessä niin monta hauskaa ja surullista hetkeä. Stas ja Nel eivät ainoastaan pitäneet arvossa Kalin hyvää sydäntä, vaan he rakastivat häntä vilpittömästi. Nuori neekeri oli pitkän aikaa polvillaan "Bwana Kubwansa" ja hyvän "Mzimunsa" edessä. Hän kääntyi kaksi kertaa takaisin saadakseen nähdä heidät vielä viimeisen kerran, mutta sitten löi eron hetki, ja kaksi karavaania läksi kumpikin omalle suunnalleen.
* * * * *
Paluumatkalla Stas ja Nel kertoivat matkansa vaiheista. Stas oli ennen Port Saidissa hiukan kerskailevainen, mutta nyt hänessä ei huomannut sellaista. Hän oli kokenut ja kehittynyt niin paljon, että ymmärsi tekojen aina olevan sanoja suurempia. Ja hänen tekonsa olivat sitä paitsi kyllin suuret vaatimattomastikin kerrottuina. Lasten kertoessa ystävykset näkivät hengessä ryöstön Medinet-el-Fajumista, kauhean matkan kameleilla erämaan halki, Khartumin, Omdurmanin, joka oli kuin helvetti, ja pahansuovan Mahdin. Kun Stas kertoi, mitä oli sanonut Mahdille, kun ei tahtonut kieltää uskoaan, niin molemmat ystävät nousivat ja puristivat Stasin kättä. Sitten kapteeni sanoi:
— Mahdi ei elä enää!
— Eikö Mahdi elä? kysyi Stas ihmetellen.
— Ei elä, selitti tohtori. — Hän on kuollut lihavuuteensa eli toisin sanoen sydänhalvaukseen. Abdullah on astunut hänen sijaansa.
Seurasi pitkä vaitiolo.
— Mahdi ei suinkaan ajatellut lähettäessään meidät Fashodaan kuolemaan, että kuolema korjaisi hänet ennen meitä… sanoi Stas. — Mutta Abdullah on vielä julmempi kuin Mahdi.
— Kapinat ja kahakat profeettaa vastaan ovatkin jo alkaneet, kertoi kapteeni. — Ennemmin tai myöhemmin romahtaa Mahdin pystyttämä rakennus.
Myöhemmin Stas kertoi matkasta Fashodaan, vanhan Dinahin kuolemasta, lähdöstä Fashodasta asumattomille seuduille ja Smainin etsimisestä. Kun hän kertoi, kuinka hän oli ampunut leijonan ja heti sen jälkeen Gebrin, Chamiksen ja molemmat beduiinit, niin kapteeni keskeytti hänet huudahtaen: hyvä, ja puristi lujasti pojan kättä. Sitten englantilaiset saivat kuulla, kuinka vaeltajat kesyttivät Kingin, kuinka he asuivat ontossa puussa, sitten Nelin sairaudesta, Lindestä, leijoista. Tohtori Clary, joka päivä päivältä kiintyi yhä lujemmin pikku Neliin, kiihtyi niin kovasti kaikesta siitä, mikä oli uhannut pikku tyttöä, että hänen tuon tuostakin täytyi vahvistaa itseään rohtoryypyllä. Kun Stas sitten kertoi, kuinka Nel oli joutua julman "wobon" tai "abasanton" uhriksi, niin tohtori otti tytön syliinsä eikä pitkään aikaan päästänyt häntä ikään kuin olisi pelännyt jonkun pedon vielä väijyvän tyttöä.