— Koska herra on niin hentoa tekoa, niin kuka käski pyrkimään kirjuriksi?
— Kuka teitä sitte käski pyrkimään? Minä olin päällikön tuttava ja…
— Kyllä kai, mutta kun hän tänne tulee, niin ei herra uskalla hiiskahtaakaan…
— Burak, Burak! huomaan ettette pidä kieltänne kurissa. Minä olen jo muutenkin kyllästynyt talonpoikiinne ja kirjurintoimiinne. Ihminen joka on saanut hienon kasvatuksen aivan raaistuu teidän joukossanne. Jahka minä tässä vielä oikein suutun, niin heitän sekä teidät että koko kirjurinviran hiiteen.
— Vai niin! No mitä herra sitte rupeaa tekemään?
— Ettäkö mitä? Luuletteko että minun pitää panna hampaat naulaan ilman tätä kirjurin virkaa? Hienosti kasvatettu mies kyllä tulee toimeen. Älkää te ensinkään surko hienosti kasvatetun miehen kohtaloa. Vasta eilen sanoi minulle reviisori Stolbicki:[4] "aijai sinua Zolzikiewicz, sinusta se vasta helkkarin alireviisori tulisi: sinähän kuulet ruohon kasvavan." Sellaisia sanoja ei sanota tyhmeliineille. Minä annan palttua teidän kirjurinviroillenne. Hienosti kasvatettu mies…
— No, no, ei se maailma nyt siltä nurin mene.
— Ei, maailma tosin ei mene nurin, mutta te saatte kastaa sutinne tervapyttyyn ja sillä sudilla kirjoittaa kirjanne. Ja kyllä teidän tulee lämmin, kun patukka paukkuu selässänne.
Herrastuomari alkoi raappia päätään.
— Mitä herra kanssa paikalla nousee takajaloilleen!