— Mitä te tahdotte, ystäväni? kysyi hän hiljaisella, sointuvalla äänellä.
Rzepowa kumarsi syvään ja rupesi sitte kertomaan asiaansa. Vähäväliä hän purskahti itkuun tai suuteli papin käsiä. Vihdoin hän loi mustat silmänsä pappiin ja lausui:
— Oi armollinen herra, tulin kysymään teiltä neuvoa.
— Ette ole tullut turhaan, ystäväni, vastasi pappi Czyzyk lempeästi, — mutta minä voin antaa vain yhden neuvon. Uhratkaa Jumalalle kaikki tuskanne: Jumala koettelee uskovaisiaan, koettelee kovastikin, kuten Jobia, jonka pakottavia haavoja koirat nuolivat, tai Asariasta, jonka hän teki sokeaksi. Mutta Jumala tietää mitä hän tekee ja uskollisiaan hän voi palkitakin. Pitäkää sitä onnettomuutta joka on kohdannut miestänne Jumalan rangaistuksena hänen suuresta synnistään juopumuksesta ja kiittäkää Jumalaa siitä että hän, rankaisemalla tässä elämässä, ehkä armahtaa häntä kuoleman jälkeen.
Rzepowa katsoi häneen mustilla silmillään, kumarsi syvään ja läksi pois hiljaa, sanaakaan sanomatta.
Mutta matkalla hänestä tuntui siltä kuin häntä olisi kurkusta kuristettu.
Hän olisi tahtonut itkeä, mutta ei voinut.
VII.
Alhaison lapsi.
Kello viiden aikaan iltapäivällä välähteli valtamaantiellä mökkien välissä sininen päivänvarjostin, keltainen, sinisillä nauhoilla koristettu olkihattu ja mantelinkarvainen, niinikään sinisellä koristettu puku: neiti Jadwiga oli iltapäiväkävelyllä. Hänen rinnallaan asteli serkku Wiktor.