— Vai tekö! Puhukaa nyt sitte pian asianne, sillä on jo myöhäistä.
Rzepowa kertoi taaskin kaikki tyyni; herra kuunteli piippua poltellen ja virkkoi vihdoin:
— Rakas ystävä! auttaisin teitä mielelläni, jos voisin, mutta minä olen tehnyt sen pyhän lupauksen, etten sekaannu kunnan asioihin.
— Minä tiedän sen, armollinen herra, sanoi Rzepowa vapisevalla äänellä, — mutta ajattelin kuitenkin, että ehkä armollinen herra armahtaa minua!
Hänen äänensä katkesi äkkiä.
— Hyvähän se olisi, huudahti herra Skorabiewski, mutta mitä minä saatan tehdä? Enhän minä teidän tähtenne voi rikkoa sanaani enkä liioin matkustaa päällikköä puhuttelemaan, sillä hän moittii minua jo muutenkin siitä, että alituisesti vaivaan häntä omilla asioillani… Onhan teidän kunnassanne tuomioistuin ja jollette sieltä saa apua, niin tiedättehän tien päällikön luo yhtä hyvin kuin minäkin. Mitä minun nyt pitikään sanoa, hyvä ystävä? Niin, no Jumalan haltuun nyt!
— Jumala teitä palkitkoon! pääsi raskaasti vaimon huulilta ja hän kumarsi syvään kartanon herran edessä.
IX.
Alhaison lapsi.
Kun Rzepa pääsi sikolätistä, niin meni hän suoraa päätä kapakkaan, eikä kotiinsa. Tunnettu asia on, että kun talonpoikaa painaa huoli, niin hän juo. Kapakasta läksi hän, saman ajatuksen johtamana kuin Rzepowakin, herra Skorabiewskin luo ja teki siellä tyhmyyksiä.