— Tulin rukoilemaan pelastusta, armollinen herra, ja neuvoa!
— Hyvä Rzepowa, antakaa minun nyt edes sunnuntaina olla rauhassa, keskeytti herra Skorabiewski äänellä josta saattoi päättää, että hän milloin hyvänsä viikolla on valmis auttamaan Rzepowaa. — Näettehän sitäpaitsi että minulla nyt on vieraita. Enhän minä toki teidän tähtenne voi jättää heitä.
— Kyllä minä odotan.
— No odottakaa sitte. Valitettavasti minä en voi jakaa itseäni kahtia…
Ja tämän sanottuaan lihava herra Skorabiewski meni takaisin kuistille. Rzepowa vetäytyi puutarhan aidan luo ja jäi sinne nöyrästi odottamaan. Kauvan hän saikin odottaa. Herrasväet juttelivat iloisesti, raikas nauru kuului Rzepowankin korviin. Omituisesti se hänen sydäntään vihlasi, sillä hän ei ollut naurutuulella. Myöhemmin palasi neiti Jadwiga herra Wiktorin kanssa kotiin ja kaikki läksivät sisään. Vähitellen likeni aurinko laskuaan. Passaripoika Jasiek, jota herra Skorabiewskin oli tapana kutsua "erääksi", tuli kuistille kattamaan teepöytää. Hän muutti toisen pöytäliinan, asetti kupit pöydälle ja laski lusikat lautasille, jotta kilisi. Rzepowa odotti odottamistaan. Hänen päähänsä lensi ajatus että ehkä olisi paras lähteä kotiin ja palata myöhemmällä, mutta hän pelkäsi tulevansa liian myöhään. Hän istuutui siis nurmeen aidanvierustalle ja rupesi imettämään lastaan. Lapsi söi ja meni sitte uneen, mutta sen uni oli levotonta, sillä se ei koko päivänä ollut ollut terve. Rzepowakin tunsi vuoroin kylmän, vuoroin kuuman väristyksen kulkevan ruumiinsa läpi, kiireestä kantapäähän asti. Tuontuostakin häneen tuli kuin suonenveto, mutta hän ei välittänyt siitä, vaan odotti kärsivällisesti. Alkoi hämärtää ja kuu nousi taivaalle. Teepöytä oli jo katettu, mutta herrasväet viipyivät sisällä, sillä neiti soitti pianoa. Rzepowa rupesi rukoilemaan "Jumalan enkelin" rukousta ja ajatteli sitte herra Skorabiewskiä, joka pelastaa hänet. Tosin ei hän käsittänyt millä tavalla, mutta hän tiesi että herra on herra ja herra tuntee sekä komisariuksen että päällikön; eihän hänen tarvitse muuta kuin parilla sanalla selittää, miten kaikki on tapahtunut, niin Jumalan avulla asiat kääntyvät parhaiten päin. Ja jos Zolzikiewicz tai herrastuomari paneekin vastaan, niin kyllä herra tietää, mistä oikeatta on etsittävä. "Herra on aina kohdellut kansaa hyvästi ja armollisesti", ajatteli Rzepowa, "ei hän minuakaan heitä." Hän oli oikeassa: herra Skorabiewski oli todella ihmisystävällinen mies. Hänen mieleensä muistui että herra aina oli ollut Rzepallekin ystävällinen ja että hänen, Rzepowan äiti vainaja oli imettänyt neiti Jadwigaa. Nämät ajatukset rauhoittivat hänen sydäntään. Hän oli saanut odottaa jo pari tuntia, mutta se oli hänestä niin luonnollista, ettei hän siihen kiinnittänyt mitään huomiota. Herrasväki palasi nyt kuistille. Rzepowa näki viiniköynnöksen lehtien lomitse neiti Jadwigan hopeakannusta kaatavan teetä tai "sellaista hyvänhajuista vettä, joka on niin makeata suussa että kielensä tahtoo niellä", kuten Rzepowan äiti vainaja oli sanonut. Kaikki herrasväet joivat teetä, puhelivat ja nauroivat iloisesti. Nyt vasta tuli Rzepowa ajatelleeksi, että herrassäätyläisten elämässä sentään aina on enemmän onnea kuin rahvaan elämässä ja kyyneleet alkoivat taasen valua alas hänen poskipäitään, hän ei itsekään tietänyt miksi. Mutta pian väistyivät kyyneleet toisen tunteen tieltä, sillä "eräs" kantoi juuri kuistille höyryävää ruokavatia. Rzepowa muisti äkkiä, että hänen on nälkä, sillä päivällistä ei hän ollut saanut maistaakaan ja aamulla oli hän ehtinyt juoda vain hiukan maitoa.
— Voi, kun antaisivat edes luun kalvettavakseni! ajatteli hän itsekseen ja hän tiesi varmaan, että olisi annettu luu ja lihaakin, mutta hän ei uskaltanut pyytää, sillä hän ei tahtonut häiritä, varsinkin kun oli vieraita; siitä olisi herra voinut suuttuakin.
Vihdoin loppui illallinen; kontrolööri läksi paikalla matkaan ja puolen tunnin kuluttua istuutuivat molemmat papit kartanon vaunuihin. Rzepowa näki herran auttavan lääninrovastia ajopeleihin, hän arveli siis sopivan hetken nyt tulleen ja likeni kuistia.
Vaunut läksivät liikkeelle. "Jos sinä kaadat siellä lammikon luona", huusi herra kuskille, "niin saat selkääsi!" Sitte hän katseli taivasta, nähtävästi voidakseen päättää, kummoinen ilma huomenna tulisi, ja huomasi vihdoin pimeästä Rzepowan vaalean hameen.
— Kuka siellä?
— Rzepowa.